Mies yritti päästä kauppaan moottorisahalla

Murtoyrityksessä epäonnistunut mies kuljetettiin poliisivankilaan.
Poliisin koirapartio tavoitti Kajaanin moottorisahamiehen lyhyen juoksukilpailun jälkeen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Poliisin koirapartio tavoitti Kajaanin moottorisahamiehen lyhyen juoksukilpailun jälkeen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Moottorisahalla varustautunut mies yritti murtautua kauppaan Kajaanissa sunnuntaiyönä, poliisi tiedottaa.

Kajaanin partiot saivat hätäkeskuksesta kiireellisen tehtävän moottorisahamiehestä puolenyön jälkeen, ja poliisin saapuessa paikalle tuntomerkkeihin sopiva mies juoksi kiireellä poispäin kaupalta.

Koirapartio tavoitti kaksitahtibensiinille haisevan miehen lyhyen juoksukilpailun jälkeen, poliisi kertoo.

Mies oli poliisin mukaan ensin yrittänyt murtautua kauppaan rikkomalla etuoven lasin, mutta turvautunut sitten moottorisahaan ja sahannut kaupan lastauslaiturin oveen reiän. Mies ei kuitenkaan ollut onnistunut pääsemään sisälle kauppaan.

Mies otettiin kiinni rikoksesta epäiltynä ja kuljetettiin poliisivankilaan.

Toinen tapaus sattui Helsingissä, toinen Ylöjärvellä.
Silminnäkijöiltä pyydetään havaintoja tilanteesta.
Palavien soihtujen ja vastaavien käyttö kisakatsomossa on laitonta.
Mainos