Poliisihallitus varoittaa urheilukatsomoiden pyrotekniikasta. Poliisitarkastaja Tuomo Korhosen mukaan soihtujen ja savujen käyttö on lainvastaista eikä kuulu yleisötapahtumiin ilman erillistä lupaa.
Pyrotekniikan käyttö on yleistynyt myös Suomessa. Erityisesti jalkapallossa soihdut ja savut ovat monissa maissa vakiintunut osa kannattajakulttuuria.
– Suomessa kannattajapiirit ovat kuitenkin melko pienet, ja samat kannattajat usein kannustavat omaa seuraansa lajista riippumatta. Nämä lieveilmiöt leviävät siis myös muihin lajeihin, kuten on nähty esimerkiksi jääkiekossa, kirjoittaa Korhonen ja jatkaa:
– Niitä on nähty jo myös sisätiloissa jääkiekko-otteluissa. Jokainen varmasti ymmärtää, että ilotulitteiden käyttö, erityisesti sisätiloissa, aiheuttaa väistämättä ongelmia.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on ohjeistanut, miten pyrotekniikkaa eli ”pyroja” käytetään yleisötapahtumissa. Viraston mukaan pyrotekniset tuotteet ja savut voivat aiheuttaa vakavan ja välittömän vaaran.
– Poliisi katsoo asiaa lakien näkökulmasta, ja niiden perusteella pyrot sekä niiden käyttö yleisötilaisuuksissa on kielletty. Lähtökohtaisesti asia käsitellään räjähdesäännösten rikkomisena. Poikkeuksen muodostavat ammattimaiset esitykset, joihin tarvitaan erillinen lupa.
Korhosen mukaan erityisesti jalkapallokannattajat kokevat, että pyrotekniikka on nykyään osa kannattajakulttuuria.
– Savut ja pyrot luovat stadionille helposti aggressiivisen tunnelman, vaikka niihin ei varsinaisesti liittyisikään aggressiivisuutta.
Korhosen mukaan pyrotekniikan käyttöä selittää osaltaan sen helppo saatavuus internetissä.
– Yhtenä syynä tähän on niiden helppo saatavuus internetin kautta. Pelkkä tieto siitä, että niiden käyttö on laitonta, ei ole riittänyt estämään käyttöä. Eikä myöskään tieto siitä, että kukaan ei voi varmuudella sanoa, mitä ainesosia nämä pyrot ja savut sisältävät tai miten ne lopulta käyttäytyvät.
Poliisitarkastajan mukaan, jotta Suomessa vältyttäisiin Ruotsin kaltaiselta kehitykseltä, on tärkeää toimia ajoissa ennaltaehkäisevästi.
– Useissa Euroopan maissa tilanteeseen on jouduttu puuttumaan tiukalla lainsäädännöllä – usein vasta silloin, kun ongelmat ovat kasvaneet suuriksi. Kuolemantapauksiltakaan ei ole vältytty.
Korhonen toivookin, että ”Suomessa osataan olla viisaampia.”
– Osoitetaan, että pyrojen käyttö yleisötapahtumissa ilman ammattimaista ja luvallista toteutusta ei ole hyväksyttävää. Tämä on kaikkien viranomaisten, erityisesti poliisin, tavoite. — Kukaan ei halua ottaa vastuulleen sitä, että vakavia onnettomuuksia tapahtuisi.
Pyrot eivät kuulu katsomoon – ei edes jalkapallossa https://t.co/mfhB0udYE5 pic.twitter.com/FOnxMg5GmQ
— PoliisinTiedotteet (@PoliisiTiedote) June 29, 2026