Mielenosoituksia Helsingissä – IL: Poliisi pyytänyt apua

Komisarion mukaan itsenäisyyspäivä on suurin operaatio.
Poliisi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Poliisi. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Itsenäisyyspäivän mielenosoituksista on tullut lähestulkoon perinne, uutisoi Iltalehti.

Perinteisiksi kulkueiksi mainitaan muun muassa 612 ja Suomi herää- kulkueet, sekä Helsinki ilman natseja- kulkue. Lisäksi myös Ylioppilaiden soihtukulkueella on pitkä historia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Helsingin poliisin ylikomisario Heikki Porolan mukaan itsenäisyyspäivä on Helsingissä suurin operaatio.

Kulkueet vaikuttavat liikenteeseen erityisesti Helsingin keskustassa, jossa poliisi neuvoo välttämään autoilua itsenäisyyspäivän iltana.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Käytännössä kaikilta poliisilaitoksilta on apuja pyydettynä ja myönnettynä ympäri Suomea. Samoin keskusrikospoliisilta ja suojelupoliisilta. Ihan pohjoinen on käyttämättä. Siellä oli Oulun ja Lapin alueella omia tapahtumia, kertoo Helsingin poliisin ylikomisario Heikki Porola.

Itsenäisyyspäivänä voi olla hänen mukaansa myös spontaaneja mielenilmauksia,

– Siinä oli jo ilmoitettunakin jotain, mutta osa on peruttu. Osa voi toteutua spontaaneina. Maailman ajat ovat sellaiset, että aiheita riittää energian säästämisestä ja sähkön hinnasta Ukrainan sotaan ja Iranin asioihin, Porola sanoo.

Diplomaatin ajoneuvo osui hälytystehtävällä olleen poliisiauton kylkeen.
Mies myi verkossa tavaroita, joita ei ollut olemassa.
Mainos