Salakuvaaja ujutettiin Vladimir Putinin palatsiin: Video todistaa, miltä sisällä näyttää
Venäläiset korruptionvastustajat hankkivat ennennäkemätöntä materiaalia diktaattorin linnasta.
Venäläiset korruptionvastustajat hankkivat ennennäkemätöntä materiaalia diktaattorin linnasta.
Strategisten aseiden asiantuntijan mukaan harjoituksessa piilee tilaisuus Natolle.
Tutkijan mukaan lihaa syöville voi tulla kasvissyöjän seurassa huono omatunto.
Riskiarvio piti pelottavan hyvin paikkansa, kertoo Poliisihallituksen ylitarkastaja.
Jarno Limnéll korostaa, että Venäjän toimet eivät tule heikentämään liittouman yhtenäisyyttä.
Ukrainan sotilastiedustelu GUR vahvisti venäläisen vankilavirkamiehen eliminoimisen.
Kyselyn mukaan neljä viidesosaa suomalaisista pitää sähköpotkulautoja melko tai hyvin vaarallisina.
Arvioitu henkilöstövähennysten määrä on noin 240 tehtävää maailmanlaajuisesti
OAJ riitauttaa Sivistan painostustoimen laillisuuden ja haastaa sen ohjeistuksen mukaan toimivat työnantajat käräjäoikeuteen.
Ainakin puolet Suomen mepeistä vaihtuu näissä vaaleissa. Puolueet luottavat ykkösketjun ehdokkaisiin julkkisehdokkaiden sijasta.
Kranaattien prototyyppien kantama on sata kilometriä.
Iskun tekijästä ei ole toistaiseksi tietoa.
Luonnonmarja-alalla on esiintynyt useita ongelmia ja myös ihmiskauppaa.
Vihreiden ex-ministeri on kiertänyt Kremlin järjestämissä tilaisuuksissa aiemminkin.
Noin puolella vastaajista vammautuminen oli vaikuttanut työelämään liittyviin valintoihin.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)