Sää jatkuu pääosin pilvisenä ja repaleisia sadealueita liikkuu lähipäivinä eri puolilla maata, Foreca ennustaa.
Etelässä sateet tulevat vetenä, maan keskivaiheilla olomuoto vaihtelee ja Lapissa tulee paikoin joitakin senttejä lisää lunta.
– Auringonpilkahdukset ovat kuluvalla viikolla tiukassa. Suomi kuuluu pohjoisen korkeapaineen ja lounaisen laajan matalapaineen välimaastoon. Tiistain ja keskiviikon aikana maan eteläosien yllä on heikko matalapaineen osakeskus, Forecan meteorologi Joonas Koskela ennustaa blogissa.
Tiistaina hajanainen sadealue ulottuu Pohjanmaan seudulta Itä-Suomeen. Iltaan asti sade tulee vetenä, mutta illalla ja yöllä sateen olomuoto muuttuu vähitellen rännäksi ja lumeksi. Pohjois- ja Keski-Lapissa lumisade yleistyy iltaa kohti.
Etelässä sää jatkuu pilvisenä. Paikoin voi tulla heikkoa sadetta tai tihkua.
– Keskiviikkona hajanaiset lumisateet jatkuvat Länsi-Lapissa. Maan keskivaiheilla Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella tulee hajanaisia lumi- tai räntäsateita. Etelässä sää on enimmäkseen pilvipoutainen, Koskela kertoo.
Torstaina sää jatkuu ennusteen mukaan pilvisenä koko maassa. Maan keski- ja pohjoisosissa sateet heikkenevät.
Ennusteen mukaan perjantaille on luvassa runsaita vesisateita maan etelä- ja keskiosiin.
– Pohjoiseen on puolestaan voimistumassa korkeapaine, jonka myötä sää voi seljetä ainakin hetkellisesti. Öisin voi viikonloppuna olla Lapissa 15–25 asteen pakkasia, Koskela ennustaa.
Runsaimmat sateet painottuvat perjantaille ja sadealueen pohjoisreunassa sateen olomuoto muuttuu lumeksi.
– Perjantaina lunta ja räntää voi sataa Pohjois-Pohjanmaalta Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella, lauantaina paikoin myös maan keskivaiheilla.
Koskelan mukaan sunnuntaina sää näyttää tämän hetken ennusteiden valossa jälleen pilvistyvän myös Lapissa, mutta maan keskivaiheilla voi olla osittain selkeämpää.
Marraskuun harmaus jatkuu – kylmempi ilma valtaa alaa pohjoisesta alkaen – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/ho0hcmWxs0 #forecasuomi
— Foreca Suomi (@forecasuomi) November 7, 2023