Harjoituskokonaisuuteen osallistuu yhteensä noin 3 600 sotilasta, useita muita viranomaisia sekä elinkeinoelämän organisaatioita yhdeksässä eri maakunnassa.
Maavoimien mukaan syksyn paikallispuolustusharjoitukset kehittävät paikallisjoukkojen ja paikallispuolustusverkoston valmiutta vastata kotimaan puolustuksen tarpeisiin.
– Harjoittelu eri viranomaisten ja organisaatioiden kanssa vahvistaa yhteistä kykyä turvata yhteiskunnan kriittiset toiminnot kaikissa tilanteissa. Harjoitukset ovat samalla koulutuksen päättäviä harjoituksia syyskuussa kotiutuville miehistötehtäviin koulutettaville sotilaspoliiseille, tiedustelijoille sekä muissa erityistehtävissä palvelleille, tiedotteessa todetaan.
Maavoimien mukaan valmiutta ja suorituskykyä kehitetään jatkuvasti siten, että mahdollisissa häiriötilanteissa pystytään reagoimaan nopeasti kaikkialla Suomessa.
Syksyn paikallispuolustusharjoitukset toteutetaan Uudellamaalla, Pohjois-Karjalassa, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä, Kanta-Hämeessä, Keski-Suomessa, Satakunnassa, Etelä-Savossa ja Lapissa.