Luu-ulokkeet syynä – näin Donald Trump onnistui välttelemään Vietnamin sotaa

Republikaanien presidenttiehdokkaan armeijahistoria on jälleen joutunut suurennuslasin alle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Syynä tähän on Irakissa kuolleen islamilaisen amerikkalaissotilaan vanhempien ja Donald Trumpin välinen sanasota. Kuolleen sotilaan isä, Khizr Khan, kyseenalaisti demokraattien puoluekokouksessa viime viikolla, onko Trump ikinä tehnyt mitään maansa hyväksi.

Khanin mukaan hänen poikansa ei olisi edes saanut olla Yhdysvalloissa, mikäli se olisi Trumpista kiinni. Trump taas ihmetteli, miksi kuolleen amerikkalaissotilaan äiti oli puoluekokouksessa hiljaa ja epäili vaikenemisen liittyneen tämän uskontoon.

The New York Times on yhtynyt demokraattipuolueen ja Khanien hyökkäykseen Trumpia vastaan. Lehti on käynyt läpi Trumpin armeijahistoriaa.

Trumpin olisi pitänyt terveenä nuorena miehenä astua sotilaspalvelukseen ja Vietnamin sotaan 60-luvulla, mutta hän onnistui välttämään sodan. Neljä kertaa Trump vältti kutsunnat yliopisto-opintojensa takia, mutta valmistuttuaan vuonna 1968 terveen ja urheilullisen 22-vuotiaan nuoren miehen olisi ollut aika astua palvelukseen.

Terveydellisistä syistä Trump kuitenkin vältti Vietnamin sodan. Lääkäri löysi Trumpin kantapäistä luupiikkejä eli osteofyyttejä, jotka ovat luukalvosta kasvavia luu-ulokkeita.

The New York Timesin mukaan Trumpin terveyshistoria oli vuonna 1968 tehtyyn diagnoosiin saakka puhtoinen lukuun ottamatta 10-vuotiaana tehtyä umpilisäkkeen poistoleikkausta. Trump oli pelannut amerikkalaista jalkapalloa, tennistä ja squashia.

Vuonna 1968 lääkärin tekemä havainto kantapään luupiikeistä kuitenkin mahdollisti sen, että hän sai vapautuksen sotilaspalveluksesta.

Viime kuussa Trump sanoi The New York Timesin haastattelussa, että luupiikit olivat ”väliaikainen” ja ”vähäinen” vaiva, jolla ei ollut merkittävää vaikutusta häneen.

Trumpilta on pyydetty lääkärintodistusta, mutta hän ei ole tuonut sitä julkisuuteen. Trumpin mukaan luupiikit paranivat ajan myötä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)