Luottamus presidentti Volodymyr Zelenskyihin on noussut viime viikkoina Ukrainassa, uutisoi Ukrinform. Asia käy ilmi Kiovan kansainvälisen sosiologian instituutin tuoreesta kyselystä. Ukrainalaisten luotto presidenttiin on vahvistunut Yhdysvaltojen ja Ukrainan suhteiden kiristymisen myötä.
Vielä helmikuun puolivälissä ukrainalaisista 57 prosenttia kertoi luottavansa Zelenskyihin. Maaliskuun alkuun mennessä luku oli noussut 67 prosenttiin. Vastaajista 29 prosenttia kertoi, ettei presidentti nauti heidän luottamustaan. Luottamus presidenttiin oli alhaisinta Ukrainan itäosissa, mutta myös siellä Zelenskyihin uskoi enemmistö vastaajista.
Tutkimuslaitoksen johtaja Anton Hrushetsky arvioi, että ukrainalaisten voimistunut luottamus presidenttiin on reaktio viime aikoihin dramaattisiin käänteisiin. Zelenskyi vierailu Valkoisessa talossa helmikuun lopussa yltyi julkiseksi väittelyksi hänen ja presidentti Donald Trumpin välillä, ja Trump oli jo sitä ennen kuvaillut Zelenskyitä ”diktaattoriksi”. Nähtäväksi jää, Hrutshetsky sanoo, miten Ukrainan ja Yhdysvaltojen välisen ilmapiirin mahdolliset muutokset näkyvät kyselyissä jatkossa.





