Yhdysvaltain ilmavoimat on saanut valmiiksi Qatarilta saadun Boeing 747-8i -luksuskoneen muutostyöt väliaikaiseksi presidentinkoneeksi, kertoo Defence Blog -sivusto.
Kone on läpäissyt lentotestit ja sitä maalataan parhaillaan uuteen puna-valko-siniseen ulkoasuun. Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan koneen on määrä valmistua julkista esittelyä varten kesällä ja kuljettaa presidentti Donald Trumpia vielä tämän vuoden aikana.
Ilmavoimat vahvisti ohjelman etenemisen toukokuun alussa julkaistussa tiedotteessa. Kyse on niin sanotusta VC-25B Bridge -koneesta eli väliaikaisesta ratkaisusta, jolla paikataan varsinaisen uuden Air Force One -kaluston viivästymistä.
Nykyiset kaksi VC-25A-konetta ovat olleet käytössä lähes neljä vuosikymmentä. Boeingin pysyvien korvaajakoneiden toimitus on viivästynyt vuoteen 2028.
Air Force One ei ole yksittäisen koneen nimi vaan kutsumatunnus, jota käytetään Yhdysvaltain ilmavoimien koneesta presidentin ollessa sen kyydissä. Presidentin lentokone toimii samalla lentävänä komentokeskuksena, jonka viestintä-, suojaus- ja turvallisuusjärjestelmille asetetaan poikkeuksellisen korkeat vaatimukset.
Qatarilta saadun koneen muuntamisesta vastasi L3Harris-teknologiayhtiö. Boeing toimitti muutostöissä tarvittavaa suunnitteludataa, jotta koneen rakenteisiin voitiin tehdä vaaditut muutokset nopeutetussa aikataulussa.
Yhdysvaltain ilmavoimien mukaan L3Harrisilla on ennestään kokemusta turvallisista viestintäjärjestelmistä, nykyisestä VC-25A-kalustosta ja VIP-koneiden räätälöinnistä.
– Tämä yhteinen tiimi teki sen, minkä moni sanoi olevan mahdotonta, ilmavoimien kenraali Dale White sanoi.
Koneen alkuperä teki hankkeesta poikkeuksellisen. Kyseessä on aiemmin Qatarin valtionpäämiestason käytössä ollut Boeing 747-8i eikä alusta lähtien Yhdysvaltain presidentin käyttöön rakennettu lentokone. Asiantuntijoiden haasteena oli havaita ja tarvittaessa poistaa käytetystä ulkomaisesta koneesta teknisiä riskejä ennen sen käyttöönottoa.
Hanke herätti Yhdysvalloissa myös poliittista arvostelua. Puolustusministeri Pete Hegseth hyväksyi Qatarin lahjoittaman luksuskoneen, vaikka sen vastaanottamiseen liittyi kysymyksiä etiikasta, laillisuudesta ja turvallisuudesta. Presidentti Donald Trump on puolustanut ratkaisua ja sanonut sen koituvan säästöinä veronmaksajille.
Koneen arvo on noin 400 miljoonaa dollaria. Time-lehden mukaan lahja herätti huolta sekä demokraattien että joidenkin republikaanien keskuudessa, koska ulkomaisen valtion antamaa erittäin arvokasta lentokonetta pidettiin mahdollisena vaikutusyrityksenä.
Turvallisuusasiantuntijat varoittivat samalla, että toisen valtion käytössä olleen koneen muuntaminen voi vaatia laajoja ja kalliita turva- ja viestintäpäivityksiä.
Ilmavoimien mukaan väliaikainen kone ei ole pelkkä hätäratkaisu. Sitä käytetään myös koulutuksen, huoltoketjujen ja 747-8i-kaluston ylläpitojärjestelmän rakentamiseen ennen varsinaisten VC-25B-koneiden valmistumista.
Yhdysvaltain ilmavoimaministeri Troy Meink sanoi, että ohjelmassa rakennetaan perustaa laivastolle, jonka on pysyttävä käyttövalmiina seuraavat 30–40 vuotta.
Boeingin Air Force One -hanke on viivästynyt toistuvasti. Uusien koneiden piti alun perin valmistua jo vuonna 2024, mutta toimituksia on siirretty useaan otteeseen. Viivästyksiin ovat vaikuttaneet muun muassa alihankkijan konkurssi sekä vaikeudet löytää ja pitää työntekijöitä, joille voidaan myöntää korkean tason turvallisuusselvitykset.
The U.S. Air Force finished converting a jet originally built for Qatar into an Air Force One. It's being painted now and rolls out this summer in red, white and blue.https://t.co/3IZgaaSziB
— The Defence Blog (@Defence_blog) May 4, 2026