Verkkouutiset

Myrskyn mahdollisuus on ilmassa. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Lokakuu alkaa sateisena, myrsky mahdollinen

Lämpötilasta ennakoidaan ajankohdalle tyypillistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennakoi tuoreessa kuukausiennusteessaan, että lokakuu alkaa keskilämpötilojen osalta tyypillisissä lukemissa. Sen sijaan eroa tavanomaiseen tulee sademäärissä.

Kuun ensimmäiselle viikolle maan etelä- ja keskiosaan ennakoidaan tavanomaista sateisempaa säätä, toiselle viikolle samaa ennustetaan Pohjois-Lappiin.

– Näyttää siltä, että syksyinen sää etenee tavanomaisen vuoden tapaan, sää viilenee vähitellen. Pohjoisimmassa Suomessa ajoittaiset räntä- ja lumisateet yleistyvät hiljalleen, Forecan meteorologi Joanna Rinne kuvailee lämpötilan laskua.

– Sadekartan perusteella matalapaineiden reitit vievät sateet Atlantilta Norjan ja Ruotsin yli Suomen eteläpuoliskolle, Baltiaan ja Venäjälle. Näillä alueilla sateita odotetaan ajankohdan keskiarvoa enemmän. Suomen pohjoisosaan sateita ennustetaan ajankohdalle tavanomainen määrä, Rinne toteaa.

Etelässä kuun ensimmäisen viikon lämpötila vaihtelee Rinteen mukaan vajaasta 10 asteesta 15 asteeseen, maan keskiosassa 5–10 asteesta vähän yli 10 asteeseen sekä Lapissa selvästi alle 5 asteesta jopa lähes 10 asteeseen.

– Vähäisiä sateita tulee siellä täällä. Viikon puolivälissä ja loppuviikolla ennusteet näyttävät Suomeen matalapaineen keskuksia laajoine sadealueineen. Nämä sateet todennäköisesti selittävät kuukausiennusteen tavanomaista runsaampien sateiden alueet. Perjantaina 30. syyskuuta tehdyissä ennusteissa näkyy viikon puolivälissä jopa myrskyn mahdollisuus, mutta ennuste on vielä hyvin epävarma, Rinne sanoo.

Seuraavalla viikolla sateet ovat jo huonommin ennustettavia. Pitkän ajan säätilastot kertovat keskimääräisten ylimpien lämpötilojen olevan Suomessa lokakuun puolivälissä maan eteläosassa 6–10 astetta, keskiosassa enimmäkseen 4–8 astetta ja pohjoisessa laajalti 2–6 astetta, osassa pohjoista Lappia 0–2 astetta.

– Keskilämpötilaltaan tämäkin viikko on kuukausiennusteen mukaan Suomessa, kuten suuressa osassa Eurooppaa, melko keskiarvoinen. Suomen osalta Pohjois-Lapissa sateita näyttäisi tulevan hieman ajankohdan keskiarvoja enemmän, muualla maassa sateita odotetaan vastaavia määriä kuin yleensä lokakuun puolivälin lähestyessä, Rinne kertoo.

Kuun loppu on huonommin ennustettava. Siitä kuitenkin ennakoidaan ajankohtaan nähden lämmintä. Loppukuun sateisiin ennuste ei enää juuri ota kantaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)