Forecan meteorologi Anna Latvalan mukaan lauantaina maan etelä- ja keskiosassa sade- ja ukkoskuuroalue liikkuu hitaasti kohti etelää. Paikalliset rankat sadekuurot ovat mahdollisia, eli sademäärät voivat olla paikoin yli 20 millimetriä. Jokunen sadekuuro tulee vielä myös Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa asti.
Lauantain lämpötilat ovat pitkälti 15–20 astetta. Iltapäivällä aurinkoisinta ja poutaisinta on länsirannikolla ja Lapissa.
Sunnuntaina sateet vähenevät ja lämpötilat pysyttelevät edelleen 15–20 asteen lukemissa. Länsirannikolla voi olla aste tai kaksi lämpimämpää. Lapin itä- ja koillisosissa voidaan jäädä alle 15 asteeseen.
Alkuviikosta sateet jäävät vähäisiksi ja lämpötila alkaa nousta.
–Maanantaina lämpötilat ovat laajalti 17–23 astetta, mutta idässä Ilomantsin tienoilla vain 15 asteen vaiheilla. Ylimmät lukemat ovat maan länsipuoliskolla. Tiistaina lähes koko maassa on 20–25 astetta. Suurin todennäköisyys helteelle ensi viikon alkupuoliskolla on Lapissa sekä aivan läntisessä Suomessa, Latvala ennustaa.
Meteorologin mukaan keskiviikko on vielä aurinkoinen ja lämmin päivä, mutta torstaina ja perjantaina koittaa paluu epävakaiseen säähän. Lämpötila vaihtelee 20 asteen molemmin puolin. Sadekuuroja ja ukkosta on luvassa maan etelä- ja keskiosaan. Niihin voi liittyä paikallista rankkasadetta.