Lataus- ja jakeluinfratuet ovat edellytys liikenteen käyttövoiman murrokselle

Kuorma-autoille soveltuva julkinen latausverkosto puuttuu Suomesta vielä kokonaan.
Sähköauton latausta Ikeassa Vantaalla. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER
Sähköauton latausta Ikeassa Vantaalla. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Valtiovarainministeriö esittää budjettiesityksessään liikenteen lataus- ja jakeluinfratukien rahoituksen lopettamista jo ensi vuoden alussa.

Valtio on tukenut vaihtoehtoisten polttoaineiden julkisen lataus- ja jakeluinfran kehitystä vuoden 2025 loppuun voimassa olevalla ns. liikenteen infratuella, jota on jaettu julkisten suurtehoisten latauspisteiden sekä vedyn jakeluinfran kehittämiseen. Lisäksi valtio on tukenut taloyhtiöiden ja työpaikkojen latausinfrainvestointeja.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Elinkeinoelämän järjestöt esittävät tukien sisällyttämistä alkavan kehyskauden suunnitelmiin sekä tukien uudistamista ja laajentamista.

Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan lataus- ja jakeluinfratukien jatkaminen ja kehittäminen on olennaisen tärkeää, jotta puutteellinen lataus- ja jakeluinfra ei jarruttaisi liikenteen käynnistymässä olevaa käyttövoimamurrosta.

– Liikenteen vuodelle 2030 asetettuja päästötavoitteita ei ole mahdollista saavuttaa ilman määrätietoisia käyttövoimamurrosta edistäviä toimia. Pitkäjänteiset ja ennakoitavat tuet ovat edellytys maantieteellisesti kattavan ja eri liikennemuotojen tarpeet huomioon ottavan lataus- ja jakeluinfran aikaansaamiselle. Tukien aikaistettu lopettaminen olisi vallitsevassa markkinatilanteessa lyhytnäköistä Autoala toteaa.

Autoalan tiedotuskeskus huomauttaa, että ilman valtakunnallista kattavaa lataus- ja jakeluverkkoa kotitalouksilla ja yrityksillä ei ole mahdollisuutta investoida sähkö-, kaasu- tai vetykäyttöisiin ajoneuvoihin.

Poimintoja videosisällöistämme

– Pääteiden latausverkosto on viime vuosina rakentunut pitkälti markkinaehtoisesti, mutta julkisen infran tuella on voitu täyttää latauspisteverkon katvealueita ohjaamalla tuki kohteisiin, jotka eivät markkinaehtoisesti rakentuisi vielä pitkään aikaan. Erityisesti pikalatausverkostossa on vielä katvealueita.

Autoalan tiedotuskeskus muistuttaa, että kuorma-autoille soveltuva julkinen latausverkosto puuttuu Suomesta vielä kokonaan.

– Myös varikkoalueiden, satamien ja terminaalien latausverkostoon tarvittaisiin alkuvaiheessa tukea, sillä kuorma-autojen sähköistymisessä ollaan vasta alkumetreillä. Kuorma-autojen latausinfra ei markkinaehtoisesti laajene vielä lähivuosina, koska sähkökäyttöisten kuorma-autojen määrä on vielä pieni. Latausinfran puutteet jarruttavat kuorma-autokannan sähköistymistä, sillä ilman kattavaa latausverkostoa autojen toimintamatkat eivät riitä vaadittaviin kuljetustehtäviin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomessa ei ole vielä myöskään liikennekäyttöön tarkoitetun vedyn julkisia jakeluasemia.

– Lataus- ja jakeluinfran tuki laajennettiin vuonna 2022 kattamaan myös vedyn jakeluasemat. Tuki mahdollistaa viime ja tämän vuoden hakemusten perusteella viiden ensimmäisen jakeluaseman rakentamisen, joista osan odotetaan aukeavan jo vuoden 2024 aikana. Tämä mahdollistaa vedyn liikennekäytön alkamisen myös Suomessa.

Elinkeinoelämän järjestöt esittävät, että hallitus jatkaisi budjettiriihessään tukien rahoitusta riittävällä budjetilla, jotta liikenteen käyttövoimamurros ei jarruttaisi puutteelliseen lataus- ja jakeluinfraan.

Asiointi viranomaisen kanssa helpottuu.
Mainos