Sää tulee jatkumaan viikon edetessä vaihtelevana, kertoo Foreca. Sade- ja ukkoskuuroja tulee eri puolilla Suomea samalla, kun lämpötila nousee hiljalleen.
– Paikallisesti voi tulla edelleen suuria sademääriä, ehkä kovia ukkosiakin. Myös paikallinen tulviminen on mahdollista. Ensi viikolla kuitenkin ehkä jossain päin maata voi olla hellettä, Forecan meteorologi Markus Mäntykannas toteaa.
– Loppuviikolla suurimpia sadekertymiä ennakoidaan Pohjois-Karjalaan ja pienimpiä Keski-Lappiin.
Keskiviikon aikana lämpötilat ovat pääsääntöisesti 15 ja 20 asteen välillä. Sadekuuroja tulee etenkin sisämaassa. Torstaina 20 asteen raja voi ylittyä paikoin Oulun korkeudella saakka.
Perjantaiaamun sää voi olla laajalti aurinkoisempi ja selkeämpi, mutta iltapäivän aikana sadekuuroja kehittyy eri puolille maata.
– Varsinkin Itä-Suomessa ja lännessä tulee kuurosateita, mutta Kymenlaaksosta Pohjois-Pohjanmaalle voi jäädä aurinkoisempi kaistale. Siinä on mahdollisuus, että mentäisiin yli 20 asteeseen, ylimmillään 23 asteeseen. Kuurosateissa on totutusti viileämpää. Perjantainkin sadekuuroissa voi olla paikallisesti suuria sademääriä, ukkonenkin voi jyrähtää, Mäntykannas ennustaa.
Viikonlopun osalta näyttää, että matalapaineen keskus jää pyörimään Etelä- ja Keski-Suomeen tuoden sade- ja ukkoskuuroja.
– Jos aurinko jossain pääsee lämmittämään, niin lämpötila voi kohota yli 20 asteeseen. Lapissa sää aavistuksen lämpenee, Mäntykannas sanoo.
Meteorologi ennustaa, että sää lämpenee myös ensi viikolla. Yksittäisiä hellepäiviäkin hän pitää mahdollisena.
– Kannattaa kuitenkin varautua myös epävakaiseen säähän ja kuurosateisiin, Mäntykannas huomauttaa.