Lähipäivinä Euroopassa koetaan harvinainen tilanne, sillä Espanjan ja Portugalin ohella Suomi on Euroopan kuumimpia maita, kertoo Foreca.
Kontrasti Euroopan säässä on raju.
– Iberian niemimaalla lämpötila voi kivuta 40 asteeseen, Suomessa 30:een. Lämpöennätykset voivat paukkua. Toisaalla Alppien ympäristössä odotetaan runsaita sateita, tulvia ja jopa yli puolen metrin lumikertymiä, Forecan blogissa kerrotaan.
Tiistai on Suomessa jo toukokuun 13. hellepäivä. Nyt näyttää todennäköiseltä, että tästä muodostuu vuodesta 1961 alkaneen digitoidun mittaushistorian helteisin toukokuu.
– Aiemman ennätyksen rikkoutuminen vuodelta 2018 (14 hellepäivää) vaatii, että hellettä on vielä kahtena päivänä. Todennäköisesti sitä riittää kaikille toukokuun lopun päiville, eli toukokuun hellesaldo kasvaa kokonaisuudessaan 16 päivään, blogissa kerrotaan.
– Toukokuun loppupuolella Suomen itäpuolella vaikuttaa korkeapaineen alue, joka mahdollistaa erittäin lämpimän ilmamassan virtauksen aina Kaspianmeren ympäristöstä saakka. Lämpötila on maassamme laajalti 5–10 astetta normaalia korkeampi. 30 asteen rajan rikkoutuminen on paikoitellen mahdollista.
Euroopan säässä riittää lähipäivinä tapahtumia. Suomi on Espanjan ja Portugalin ohella mantereen kuumimpia maita: https://t.co/vNlAM3Kqx4 #forecasuomi #sää #espanja #portugali #suomi #helle
— Foreca Suomi (@forecasuomi) May 28, 2024