Yhdysvaltain laivaston Arleigh Burke -luokan ohjusristeilijä USS Preblen kerrotaan kokeilleen onnistuneesti kokeellista korkea-energistä Helios-laserasetta. Sillä tuhottiin ilmassa ollut koemaali.
Testin tarkoituksena oli arvioida erityisesti lennokkien luomaa uhkaa vastaan suunnitellun asejärjestelmän toiminnallisuutta ja suorituskykyä. Asiasta ilmoitettiin puolustusministeriö Pentagonin vuosittaisen raportin yhteydessä.
Onnistunutta koetta on pidetty merkittävänä, sillä monien samankaltaisten aseiden kehitystyö on törmännyt teknisiin haasteisiin. Myös esimerkiksi Britannia on kehittänyt omaa Dragonfire-laserasettaan ja kertonut toimittaneensa siihen liittyvää teknologiaa Ukrainan tueksi.
Laseraseilla voidaan tuhota droonien lisäksi ohjuksia ja esimerkiksi sota-alusta uhkaavia pikaveneitä. Energia-aseiden hyötynä on, ettei pieniä kohteita vastaan tarvitse käyttää kalliita torjuntaohjuksia. Suurten lennokkiparvien hyökkäyksiä voisi olla haastavaa torjua ohjusten rajallisen määrän vuoksi.
War Zone -sivuston mukaan USS Preblen suorittamasta kokeesta tai sen ajankohdasta on saatavilla hyvin niukasti tietoja. On epäselvää, missä alus oli tuhotessaan koemaalin. Ohjusristeilijä vaihtoi kotisatamaansa Kalifornian San Diegosta Japaniin viime vuoden syyskuussa.
Helios-järjestelmä pystyy lisäksi sokaisemaan ja hämäämään lähestyvien ohjusten ja droonien optisia ohjausjärjestelmiä. Tämä heikentää vastapuolen mahdollisuutta tarkkailla laivaa tiedustelulennokeilla.
Lockheed Martin -yhtiö ilmoitti saaneensa Yhdysvaltain laivastolta ensimmäisen Helios-järjestelmää koskevan hankesopimuksen vuonna 2018.
LUE MYÖS:
Uusi laserase käyttöön – voi pudottaa Venäjän lentokoneita (VU 19.12.2024)
