Rasvamaksa on länsimaiden yleisin alkoholista johtumaton maksasairaus.
Euroopan tasolla sen aiheuttamien kustannusten arvioidaan ylittävän 35 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä edenneen maksasairauden sekä rasvamaksaan liittyvien sydän- ja verisuonisairauksien vuoksi.
Useat rasvamaksaa tietämättään sairastavat tai riskiryhmässä olevat ovat jo terveydenhuollon seurannassa muiden pitkäaikaissairauksien vuoksi. Heidän maksaterveyttään ei kuitenkaan arvioida järjestelmällisesti, vaikka sairaus olisi helposti todettavissa.
– Maksaterveyden arviointi tulee liittää osaksi tyypin 2 diabeteksen, lihavuuden sekä sydän- ja verisuonisairauksien hoitopolkuja. Terveydenhuoltoon tarvitaan yhdenmukaiset ohjeet näiden riskiryhmien seulontatestien käyttöön ja tulkintaan, sanoo Munuais- ja maksaliiton maksa-asiantuntija Tarja Teitto-Tuckett tiedotteessa.
Varhaisessa vaiheessa rasvamaksa on hoidettavissa elintapaohjauksella, johon pitäisi Munuais- ja maksaliiton mukaan myös löytyä nykyistä enemmän resursseja.
– Rasvamaksan ennaltaehkäisy, varhainen tunnistaminen ja hoito tulee sisällyttää perusterveydenhuollon palveluiden suunnitteluun. Hoidon jatkuvuus on myös turvattava vahvistamalla perusterveydenhuoltoa.
Rasvamaksan varhainen tunnistaminen ja hoito on entistä tärkeämpää, koska lihavuus ja tyypin 2 diabetes yleistyvät väestössä. Rasvamaksa on merkittävä sydän- ja verisuonitautien riskitekijä, jota nykyiset riskinarviointimallit eivät riittävästi huomioi.
– Hyvin toimiva maksa on elintärkeä sisäelin. Kun ylimääräistä rasvaa kertyy vatsaonteloon ja maksaan, voi maksa tulehtua ja arpeutua. Pahimmillaan seurauksena voi olla maksakirroosi tai maksasyöpä. Rasvamaksan hoito kannattaa ja hoidolla voidaan rasvamaksan etenemistä jopa estää. Terveydenhuollon pitää löytää ja hoitaa ne, jotka ovat riskiryhmässä, sanoo lääketieteen tohtori, sisätautien erikoislääkäri Jarmo Kaukua.
Elintavat ovat rasvamaksan hoidon perusta.
– Itse voi tehdä paljonkin, monipuolinen ja terveellinen syöminen, juominen ja liikkuminen auttaa maksaa tervehtymään. Myös lääkehoitoja kehitetään ja pari lääkettä onkin jo saanut virallisen käyttöaiheen metaboliseen rasvamaksatautiin, Jarmo Kaukua jatkaa.
Ilman riskiryhmien hoitoa sekä varhaista tunnistamista ja ennaltaehkäisyä rasvamaksan aiheuttama sairaustaakka ja kustannukset kasvavat merkittävästi tulevina vuosina.