Päihdelääkäri IS:lle: Helle ja alkoholi ovat iäkkäille vaarallinen yhdistelmä

Alkoholin sietokyky heikentyy iän myötä.
Ihmisiä tuoppeineen terassilla. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Ihmisiä tuoppeineen terassilla. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Helle ja alkoholi ovat vaarallinen yhdistelmä erityisesti iäkkäille ihmisille, kertoo Ilta-Sanomat.

Iäkkäillä on heikentynyt alkoholin sietokyky, ja alkoholin riskirajat ovat huomattavasti pienemmät kuin nuoremmilla aikuisilla.

Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäytön riskirajana pidetään yli kuutta annosta viikossa ja yli kahta annosta kerralla.

Päihdelääkäri Kaarlo Simojoki kuitenkin suosittelee, etteivät iäkkäät joisi helteillä lainkaan alkoholia.

– Jos muutenkin helle tuntuu tiukalta tällä hetkellä, sitä ei kannata enää alkoholilla pahentaa, Simojoki sanoo Ilta-Sanomille.

Jo pelkästään kuuma sää on riskitekijä iäkkäille heikentyneen janontunteen vuoksi, mikä voi helposti johtaa nestehukkaan.

– Jos aurinkoisella terassilla tempaistaan tuoppi tai kaksi, mutta muuten ei muisteta juoda, niin kyllä siinä äkkiä ollaan nestehukan tai lämpöhalvauksen puolella, Simojoki sanoo.

Alkoholi voi myös pahentaa monia sairauksia. Myös monet lääkkeet voivat alkoholin kanssa käytettynä aiheuttaa vakavia seurauksia.

Helteellä keho kannattaa pitää mahdollisimman viileinä.
Riittävä liikunta, hyvä ravinto ja säännöllinen elämänrytmi helpottavat nukahtamista.
Pikkujyrsijöiden jätösten siivoamisessa sisätiloista on suositeltavaa käyttää kosteaa rättiä, pölyä ilmaan nostavan harjan tai imurin sijasta. 
Mainos