Presidentti Donald Trump 31.tammikuuta tiedotustilaisuudessa puhumassa Yhdysvaltojen uusista tuontitulleista. AFP / LEHTIKUVA / CHIP SOMODEVILLA

Laajeneeko kauppasota? Nämä ovat USA:n ensimmäiset tariffit

Donald Trump haluaa tullien avulla tukea yhdysvaltalaista teollisuustuotantoa sekä hillitä fentanyylin valmistukseen käytettävien kemikaalien salakuljetusta maahan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvallat aikoo asettaa tuontitulleja tietokonesiruille, lääkkeille, teräkselle, alumiinille, kuparille, öljylle ja kaasulle. Tullien on suunniteltu astuvan voimaan helmikuun puolivälissä, kertoo Wall Street Journal.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin kaavailemat tullit tulisivat nykyisten tuotteisiin kohdistuvien tullimaksujen päälle. Trump ei usko tullimaksujen juuri nostavan inflaatiota tai sotkevan globaaleja toimitusketjuja.

– Luulen, että voi olla jonkinlaista tilapäistä, lyhytaikaista häiriötä, mutta ihmiset ymmärtävät sen, Trump sanoo presidentin työhuoneessa, Oval Officessa, järjestetyssä tiedotustilaisuudessa perjantaina. Hänen mukaansa tullit tekevät Yhdysvalloista ” hyvin rikkaan ja vahvan”.

Tullien avulla Trumpin hallinto pyrkii tukemaan kotimaista tuotantoa sekä kasvattamaan liittovaltion tuloja. Trump tavoittelee tullien lisäämisellä myös tiiviimpää yhteistyötä eri valtioiden kanssa laittoman maahanmuuton kitkemiseksi.

Yhdysvallat on uhannut asettaa Kanadalle ja Meksikolle 25 prosentin tuontitullin, mikäli ne eivät onnistu kitkemään maahan kohdistuvaa laitonta maahanmuuttoa sekä huumekauppaa. Kanadan ja Meksikon viranomaiset ovat ilmaisseet turhautumisensa siihen, etteivät tiedä, mitkä toimet täyttäisivät Trumpin vaatimukset. Valtiot ovat jatkaneet neuvotteluja.

Lisäksi Yhdysvallat haluaa estää tullien avulla fentanyylin valmistukseen käytettävien kemikaalien salakuljetuksen. Kiinalaiset kemikaalitehtaat valmistavat yhä suurempia määriä näitä ainesosia, ja Yhdysvallat on ilmoittanut asettavansa Kiinalle 10 prosentin tuontitullin vastatoimena.

Kiinaan, Kanadaan ja Meksikoon kohdistuvien tullien Trump kertoo astuvan voimaan jo helmikuun ensimmäisenä päivänä, mutta taustajoukkonsa ovat puolestaan sanoneet, että tullimaksujen voimaantuloa lykättäisiin toistaiseksi.

Trump sanoo myös aikovansa korottaa Euroopan unioniin kohdistuvia tulleja, mutta niiden suuruudesta tai voimaantulon ajankohdasta hän ei ole antanut lisätietoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)