L-U: Hinausyrittäjältä vinkki autoilijoille akun latautumisesta kovalla pakkasella

Jos akun kunto mietityttää, sen voi tarkastuttaa jo syksyllä huollon yhteydessä.
Hinausyrittäjä muistuttaa, että jos auton akun kunto mietityttää, sen voi tarkastuttaa huollon yhteydessä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Hinausyrittäjä muistuttaa, että jos auton akun kunto mietityttää, sen voi tarkastuttaa huollon yhteydessä. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Lohjan Hinauspalvelu Oy:n toimitusjohtaja Tapani Suoniemi antaa Länsi-Uusimaan haastattelussa autoilijoille vinkin koville pakkasille.

– Pidempien matkojen ajaminen autolla on tärkeää. Autolla on ajettava vähintään puoli tuntia, että se alkaa ladata itseään, Suoniemi muistuttaa lehden haastattelussa.

– Kun lähtee kauppaan, kannattaa melkein mennä naapuripitäjään asti, että tulee ajomatkaa, hän jatkaa.

Suoniemi muistuttaa, että akkua voi ladata myös laturilla, jos sellaisen käyttö on omassa taloudessa mahdollista.

– Jos asuu esimerkiksi kerrostalossa, niin sähkötolpasta tulee virtaa vain hetken aikaa. Silloin akkulaturilla lataaminen on hankalaa.

Jos auton akun kunto taas mietityttää ylipäätään, sen voi tarkastuttaa esimerkiksi jo syksyllä huollon yhteydessä.

Nykyaikaisista autoista löytyy usein näppärä aputoiminto.
Puhelimen käyttö aiheuttaa paljon läheltä piti -tilanteita ja kolareita.
Eniten parkkipaikkojen vähäisyydestä kärsivät kaupunkien keskustoissa asuvat, kertoo kysely.
Mainos