Luistelijoita Keuruun Huhkojärvellä helmikuussa 2025. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kylmä sää ei kestä pitkään

Lumen suhteen ero viime talveen on dramaattinen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Etelän hiihtolomaviikkoa vietetään kuivassa pakkassäässä, ja lumisateet ovat jäämässä hyvin vähäisiksi.

Forecan mukaan loppuviikolla sää lauhtuu, joten helmikuun viimeisestä viikosta tulee lauha. Uuden kuukausiennusteen mukaan lämpimämpi sää jatkuu pitkälle maaliskuun puolelle.

Suomessa vallitsee kuluvalla viikolla pohjoinen ilmavirtaus, joka tuo maahan kylmää pakkasilmaa Jäämereltä. Samalla voi sadella myös kevyttä pakkaslunta, vaikka lunta kertyykin vain vähän.

Tällä hetkellä lähes koko maassa lumipeite on tavanomaista ohuempi. Etelässä lunta on normaalisti 10–20 senttimetriä, mutta tällä hetkellä useilla Lounais-Suomen mittausasemilla on lumetonta.

Erittäin lumiseen viime talveen verrattuna ero on Forecan mukaan dramaattinen. Jopa Kuusamon korkeudella lunta on 15 senttimetriä normaalia vähemmän. Lapissa lumensyvyys on tavanomaisissa lukemissa, Kittilässä ja Enontekiöllä lunta on jopa normaalia enemmän. Torstaina aamulla lumensyvyysmittauksissa eniten lunta oli Kilpisjärvellä, tasan metri.

Perjantaina ja lauantaina sää on enimmäkseen poutaista koko maassa. Pilvisyys vaihtelee ja aurinko näyttäytyy päivällä etenkin maan eteläosassa ja Lapissa. Pilvisemmillä alueilla voi sadella hieman kevyttä pakkaslunta, lumikertymä jää hyvin vähäiseksi. Pakkasta on 5–10 astetta ja pohjoisessa paikoin yli 10 astetta. Pohjoistuuli on heikkoa koko maassa.

Kuukausiennusteen mukaan kylmä sää jatkuu vielä ensi viikon loppupuolelle. Sen jälkeen Pohjois-Atlantilta saapuu useita matalapaineita Pohjois-Eurooppaan. Samalla sää lauhtuu selvästi lauhan lounaistuulen voimistuessa.

Kuukausiennusteen mukaan 24. helmikuuta alkavalla viikolla lähes kaikkialla Euroopassa on normaalia lauhempaa. Suomessa viikon keskilämpötila on 3–4 astetta tavanomaista korkeampi. Itäisessä Euroopassa ollut kylmempi ilmamassa painuu vähitellen kaakkoon.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)