Verkkouutiset

Lain voimaantulo siirtyy, koska valiokunnan mietintöä vielä valmistellaan. LEHTIKUVA/JOHANNA VUONOKARI

”Kyllähän lakiesitys on hämmentävä” – USU: Ajokorttiuudistus lykkääntyy

Alun perin uuden lain piti tulla voimaan jo lokakuun alussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uutissuomalaisen mukaan 17-vuotiaita koskevan ajokorttiuudistuksen voimaantulo saattaa lykkääntyä ensi vuoteen.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Suna Kymäläinen (sd.) kertoo Uutissuomalaiselle, että lain voimaantulo siirtyy, koska valiokunnan mietintöä vielä valmistellaan.

– Sovimme aamulla hallituspuolueiden kesken, että pyydämme mietintöä varten vielä uusia asiantuntijakuulemisia.

Hänen mukaansa mietinnön valmistuminen saattaa venyä eduskunnan kevätistuntokauteen, joka alkaa 4. helmikuuta. Eduskunta hyväksyy tai hylkää hallituksen lakiesityksen vasta, kun valiokunnan mietintö on valmistunut.

Hallitus esitti toukokuun alussa lakia, joka mahdollistaisi 17-vuotiaille rajoitetun B-luokan ajo-oikeuden huoltajan suostumuksella. 17-vuotias tarvitsee nykyisin poikkeusluvan henkilöautokorttiin.

Hallituksen esityksen mukaan huoltajan suostumuksella myönnetty 17-vuotiaan ajokortti ei olisi voimassa kello 00–05 ja kyydissä saisi olla vain yksi henkilö.

Kymäläinen ei ota kantaa siihen, kuinka eripurainen valiokunta on lakiesityksestä.

– Kyllähän lakiesitys on hämmentävä ja se sisältää monia näkökulmia, Kymäläinen suostui toteamaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)