Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ottaa kantaa etätöiden tekemiseen. Iltalehti kertoi Kelan henkilöstön olevan näreissään, sillä etätyömahdollisuuksia ollaan kiristämässä niin, että työpaikalle pitää tulla yhtenä päivänä viikossa tai neljänä päivänä kuukaudessa.
– Yksi päivä viikossa kiristyksenä kuulostaa naurettavalta. Korona-ajat ovat kaukana takana, mutta julkisen puolen etätyökäytännöt eivät ole juuri kiristyneet, Purra kommentoi X:ssä.
– Valtiolla, politiikassa, kunnissa ym. näen itsekin, miten paljon vaikeampaa asioita on hoitaa, jos ihmiset ovat etätyössä. Se epäilemättä laskee tuottavuutta ja vaikeuttaa monenlaisia asioita, vaikka voikin jonkinlaisissa tehtävissä joskus toimia. Ja tietenkin kotona duunailu on varmasti monille paljon mukavampaa!
Purra toteaa, että jos henkilöltä itseltään kysytään, hän varmasti sanoo olevansa juuri kotona tehokkaampi.
– Joskus voi ollakin, mutta ihan oikeasti, voidaanko tätä pitää julkisen sektorin töissä laajemmin totena?
Purra sanoo, ettei ole etätyön kannattaja, oli kyse sitten ministeriöstä tai vaikkapa puoluetoimistosta.
– Pelkästään jo se, että ihmiset tapaavat toisiaan kustannuspaikalla, on hyvä asia. Se, että he menevät töihin, käyvät lounastamassa, heidän kanssaan voi kasvotusten keskustella, on lähtökohtaisesti hyvä asia. Mihin me tarvitsemme keskusta-alueella kalliita toimitiloja, jos niissä ei edes käy kukaan, ministeri huomauttaa.
– Mitä itse ajattelet? Pitäisikö tuottavuudenkin nimissä esimerkiksi valtiolla palata lähityöhön tai ainakin selvästi kiristää linjauksia, jotka tällä hetkellä taitavat olla hyvin kirjavat? Purra kysyy.
Keskusteluketjussa hänelle vastaa nimimerkillä esiintyvä kirjoittaja, joka nostaa esiin työmatkoihin kuluvan ajan.
– Jos etätyöt kielletään, niin kuka hyötyy että menee viikossa 10 tuntia työmatkoihin ja henkilö on tämän ajan poissa kotoa? Samat kotityöt, lasten läksyt ja harrastukset on silti tehtävä. Tosin harrastuksiin ei välttämättä enää lapset ehdikään ja ruoka korvaantuu eineksillä, keskustelija maalailee.
– Jollakin ihmeen tavalla ne on hoidettu ennen koronan myötä tulleita käytäntöjäkin, Purra kuittaa.
Lasse Lehtosta ja Kelaa koskevassa IL:n jutussa kerrottiin, että Kelan henkilöstö on näreissään, koska etätyömahdollisuuksia on kiristetty niin, että työpaikalle pitää tulla yhtenä päivänä viikossa tai neljänä päivänä kuukaudessa. En tiedä, onko ja missä määrin tämä närkästyksen…
— Riikka Purra (@ir_rkp) November 5, 2025





