Kuorma-autoilija unohti turvavälin, 17 päiväsakkoa törmäysvaarasta

Vaarallinen tilanne tallentui poliisin kameraan.
Kuvakaappaus videolta. POLIISI/DENNIS PASTERSTEIN
Kuvakaappaus videolta. POLIISI/DENNIS PASTERSTEIN

Turvavälin laiminlyönti tuli kuorma-autoilijalle kalliiksi. Asiasta kertoo Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario Dennis Pasterstein viestipalvelu X:ssä.

Julkaisunsa yhteyteen hän on jakanut poliisin ajokameran tallenteen tilanteesta. Video on katsottavissa tämän artikkelin lopussa.

Tallenteella on nähtävillä, kuinka kuorma-auton kuljettaja ajaa ajoneuvoaan sellaisella nopeudella, että edessä olevaan toiseen kuorma-autoon ei jäänyt riittävän pitkää turvaväliä. Mikäli edessä oleva kuorma-auto olisi äkillisesti pysähtynyt tai alentanut nopeuttaan, peräänajon vaara olisi ollut ilmeinen.

Poliisin mukaan kuorma-auton nopeus oli 80 kilometriä tunnissa. Etäisyys edellä ajavaan kuorma-autoon oli vain noin kymmenen metriä. Poliisin mukaan tilanne jatkui kaikkiaan noin kahden kilometrin ajan.

– 17 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, Pasterstein kertoo seurauksista.

Sosiaalisessa mediassa osa kommentoijista on ihmetellyt, miksi poliisi antoi kuljettajan pitää riittämätöntä turvaväliä useamman kilometrin verran, eikä puuttunut vaaralliseen tilanteeseen saman tien.

– 80 kilometrin tuntinopeudessa ajoneuvo etenee noin 22 metriä sekunnissa eli kahden kilometrin matkaan menee noin 90 sekuntia [1,5 minuuttia]. Ei se ole mielestäni kovin paljon. Näyttö pitää kerätä ja katsoa turvallinen pysäytyspaikka, Pasterstein vastaa.

Raitiotiehankkeet perustellaan osittain talouskasvulla ja yritysten tuottavuuden paranemisella. Hydöyt jakautuvat eri tavalla, kun usein luullaan.
Lyhyillä matkoilla auton moottori ei välttämättä lämpene riittävästi.
Mainos