IS: Auton näyttö voi neuvoa väärin – varo tällaista ajotapaa

Lyhyillä matkoilla auton moottori ei välttämättä lämpene riittävästi.
liikenne
Liikennettä Hatanpään valtatiellä Tampereella 8. kesäkuuta. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ
liikenne
Liikennettä Hatanpään valtatiellä Tampereella 8. kesäkuuta. LEHTIKUVA / VILJA SIRVIÖ

Auton moottori voi kärsiä, jos sillä ajetaan jatkuvasti lyhyitä matkoja ja matalilla kierroksilla, mikä on monelle tyypillistä kaupunkiajossa.

Autoliiton koulutuspäällikkö Teppo Vesalainen kertoo Ilta-Sanomille, että vähäpäästöisiksi suunnitellut moottorit eivät tällöin välttämättä lämpene riittävästi, jotta epäpuhtaudet palaisivat pois.

Seurauksena voi olla esimerkiksi moottorin karstoittumista. Pahimmillaan auto menettää tehoja ja voi mennä vikatilaan.

Ongelmaa voi ehkäistä ajamalla silloin tällöin pidemmän pätkän moottoritiellä tai vaihtoehtoisesti maantienopeutta muutamia kymmeniä kilometrejä pykälää tavallista pienemmällä vaihteella.

Vesalaisen mukaan manuaalivaihteisten autojen näytössä oleva ohje, joka opastaa vaihteen vaihtoon, ei aina ole oikea. Ohje voi olla suunniteltu siten, että se ohjaa mahdollisimman pieneen kulutukseen ja päästöihin. Siksi kuljettajan kannattaa myös luottaa oman ajokkinsa tuntemukseen. Jos auto tärisee tai värisee, käytössä on todennäköisesti liian suuri vaihde.

Juttua muokattu kello 9.25: Lyhennetty lainaa.

LUE MYÖS:
Näillä toimilla ehkäiset auton moottorin kulumista

Nykykunnon ylläpitämiseksi vaadittaisiin vuosittain noin 4 000 kilometrin mittaista päällystysohjelmaa.
Israelilaismies sai samasta pysäköintivirheestä kymmeniä maksuja.
Epäselvä tilanne voi aiheuttaa äkillisiä jarrutuksia ja väärinkäsityksiä liikenneympyrässä.
Mainos