Verkkouutiset

Viime vuoden verotietojen valmistuminen tarkensi kuntien valtionosuuksien siirtolaskelmia. Valtionosuudet vähenevät yli 400 miljoonaa aiemmin arvioitua enemmän. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kuntien valtionosuuksien lisäleikkausta ei tehdä ensi vuonna

Kuntaministerin mukaan vähennys jaksotetaan vuosille 2025-2027.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuntien valtionosuuksiin oli ensi vuodelle yllättäen tulossa 415 miljoonan euron lisäleikkaus. Hallitus on päättänyt, että lisävähennystä ei tehdä ensi vuonna.

– Ymmärrän hyvin kuntien tuskan, tilanne on niille vaikea. Kunnat ovat juuri tehneet ensi vuoden budjettinsa ja päättäneet veroprosenttinsa. Tämän mittakaavan muutokseen ei yksikään kunta ole pystynyt ensi vuoden taloussuunnittelussa varautumaan. Tämän vuoksi hallituspuolueet ovat nopeana ensivaiheen ratkaisuna sopineet, että lisävähennystä ei tehdä ensi vuonna, vaan se jaksotetaan vuosille 2025-2027, kertoo kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) Verkkouutisille.

Lisäksi hallituspuolueet etsivät hänen mukaansa ratkaisuja, joilla voidaan helpottaa kuntien taloustilannetta vuodesta 2025 eteenpäin.

– Näiden keinojen selvittämisen aloitamme heti, ministeri kertoo.

Valtiovarainministeriön mukaan leikkaus johtuu viimeisimpien verotietojen päivityksestä sote-uudistuksen siirtolaskelmaan. Laskentamallilla on varmistettu, että kunnilta siirtyy hyvinvointialueille menoja ja tuloja oikeassa suhteessa sote-palveluiden järjestämisen todellisiin kustannuksiin.

Sote-laeissa on sovittu, että summat tasataan viime kädessä kuntien valtionosuuksista. Siirtolaskenta saatiin muilta osin valmiiksi lokakuun alussa, mutta vuoden 2022 verotiedot valmistuivat vasta marraskuun alussa.

– Tilanteen taustalla on edellisen hallituksen sote-rahoitusmalli. Sen mukaan kunnilta siirtyy hyvinvointialueille sote-palveluiden menot kuntien 2022 tilinpäätösten perusteella sekä vastaavat tulot vuoden 2022 valmistuneen ja maksuunpannun verotuksen perusteella, Ikonen kertoo.

Valtiovarainministeriön mukaan vuoden 2024 varsinaisessa talousarviossa pysyväksi valtionosuuden vähennykseksi arvioitiin 224 miljoonaa euroa. Verotuksen valmistuminen muuttaa vuoden 2024 valtionosuuksia siten, että pysyvä vähennys kuntien valtionosuuksiin kasvaa 501 miljoonaan euroon. Vuotta 2023 koskeva määräaikainen vähennys nousee laskelman tarkentuessa 112 miljoonasta 250 miljoonaan euroon.

Yhteensä kuntien valtionosuudet vähenevät ensi vuonna 750 miljoonaa euroa, joten laskelmien tarkennuksen myötä lisävähennys on 415 miljoonaa euroa aiemmin arvioituun.

Helsingin Sanomien haastattelema valtiovarainministeriön vero-osaston päällikkö, ylijohtaja Terhi Järvikare kertoo, että yllätysleikkaus johtuu pääasiassa ennustettua pienemmistä pääomatuloista viime vuonna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)