Verkkouutiset

Hennalan vankileiri sisällissodan jälkeen 1918. LEHTIKUVA/HANDOUT/MUSEOVIRASTO - MUSKETTI

Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan – urheilijat Suomen sisällissodassa

Urheilijat olivat valkoisen ja punaisen armeijan parhaimmistoa.

FM, tietokirjailija Jari Kupila on kokenut urheilutoimittaja ja teoksessaan hän käsittelee vuoden 1918 tapahtumia urheilun näkökulmasta. Urheilijat olivat valkoisen ja punaisen armeijan parhaimmistoa, mutta silti heidän rooliaan ei ole aiemmin käsitelty näin kattavasti.

Urheilijoilla oli paitsi sodan vaatimia fyysisiä valmiuksia ja yleensä selkeä asenne uusien tavoitteiden opetteluun. Urheilu myös opettaa menemään tilanteisiin, joissa on toimittava oman kapasiteetin äärirajoilla. Urheilukilpailujen logiikka, jossa kaikki muu unohdetaan ja keskittyminen suunnataan tavoitteen saavuttamiseen, auttaa sodassakin. Lisäksi urheillessa tutuksi tulleen joukon valmis toverihenki auttoi myös. Se innosti ja laittoi yrittämään silloinkin, kun olisi tehnyt mieli antaa periksi.

Riippumatta oliko valkoisten vai punaisten puolella, vuoden 1918 valokuvissa näkyy innokkaita kasvoja, joissa näkyy innokas seikkailumieli. Kuvissa on samaa tunnelmaa kuin urheilujoukkueen potreteissa ennen kilpailuja.

Etenkin pienemmän urheiluseuran tulevaisuuden vaaransi yhden tai useamman avainhahmon kaatuminen. Rintamallehan lähti yleensä nimenomaan seurojen aktiivisinta väkeä. Urheilujohtajat olivat usein myös rintamalla päällikön rooleissa näyttämässä esimerkkiä ja siksi seura-aktiiveja kaatui niin paljon vuonna 1918.

Myös sodan jälkiselvittelyissä etenkin monien työläisurheiluseurojen rivit harvenivat. Kun sotatoimet taukosivat, valkoisten partiot alkoivat etsiä paenneita punakaartilaisia. Näin tapahtui muun muassa Kotkan, Haminan ja Kouvolan seuduilla, jotka olivat olleet punaisen armeijan runkoa ja alueella oli myös useita vireitä urheiluseuroja, jotka olivat syntyneet teollisuuslaitosten yhteyteen työväenyhdistysten alaosastoina. Kutakuinkin kaikki tämän alueen työläisurheilijat olivat siksi myös kaarteissa.

Esimerkiksi punaisten puolella ollut Haminan Ponteva menetti sodassa hyvin paljon miehiään. Seuran jäseniä kaatui paljon rintamalla, mutta myös toukokuussa 1918 järjestetyissä teloituksissa. Laskelmien mukaan lähes puolet Haminan teloituksissa menehtyneistä oli pontevalaisia.

Sodan lopulla teloittajat hankittiin mieluiten kotiseutujen ulkopuolelta tunnekuohujen välttämiseksi. Haminassa tehtävään pyydettiin apuun muun muassa Kainuun sissejä, jonka riveihin kuului myös nuori Urho Kekkonen, joka määrättiin johtamaan yhtä teloitusryhmää. Historian ironiaa on, että Työväen Urheiluliitto TUL pyysi Kekkosen kunniapuheenjohtajakseen 1960-luvulla.

Erilaisia kohtaloita

Vuonna 1892 syntynyt Villiam Roos kuului jääkäriliikkeeseen ja oli taistellut Saksassa kovissa paikoissa ja yleni luutnantiksi. Roos oli aikansa parhaita suomalaisia seiväshyppääjä ja hänellä oli kokemusta myös urheiluseura Vaasan Vasaman johtajana. Roos oli toiminut myös SVUL:n Vaasan piirin puheenjohtajana ja piirisihteerinä.

Tampereen valtauksen yhteydessä maaliskuussa 1918 hän johti ryhmäänsä Kalevankankaalla. Vahva taistelukokemus ei auttanut, Roos sai osuman niskaan ja hän menehtyi välittömästi. Roosin lisäksi Tampereen valtaukseen liittyneissä taisteluissa kuoli urheilijoita enemmän kuin missään muussa sodan vaiheessa.

Heti sodan alettua rintamalinja vakiintui kuta kuin akselille Pori–Tampere–Viipuri ja punaiset hallitsivat Etelä-Suomea. Monet valkoisten kannattajat yrittivät paeta pohjoisemmaksi omiensa pariin.

Helmikuun alussa Turun Riennon 16-vuotias jalkapallolahjakkuus Henry Valkamo ja Turun Urheiluliiton 17-vuotias yleisurheilija Karl Axel Lindström aikoivat siirtyä Turusta valkoisten puolelle. Punaisten partio sai heidät kuitenkin kiinni ja tarkoituksena lienee ollut viedä pojat kuulusteluihin. Vangitsijat eivät kuitenkaan jaksaneet käyttää aikaansa kuljetukseen, vaan ampuivat nuorukaiset tienposkeen.

Sodasta hengissä selvinnyt Kaarlo Koskelo on yksi Suomen painihistorian erikoisimmista hahmoista. Hän pääsi lähes täydellisestä tuntemattomuudesta Suomen edustusjoukkueeseen Tukholman olympialaisiin 1912. Kaikkien yllätykseksi Koskelo saavutti painin höyhensarjan kultamitalin.

Vuonna 1918 Koskelo johti punakaartin joukkoja Savitaipaleen rintamalla. Sodan alkuvaiheessa hän tuli kuuluisaksi rohkeasta etenemisestään, hän taisteli kuten paini eli käytti auenneita tilanteita hyödykseen.

Muutamassa viikossa tilanne jähmettyi ja sotiminen muuttui lähinnä vartioinniksi. Miesten turhautuminen johti kapinaan ja Koskelon asema kyseenalaistettiin. Miestä syytettiin kyvyttömäksi pelkuriksi. Olympiavoittaja puolustautui ja punakaarteille tyypillisesti päädyttiin äänestämään. Koskelo sai pitää päällikkyytensä ja samalla sovittiin uudesta hyökkäyksestä. Pahaksi onneksi vastustaja sai tietää operaatiosta, joka torjuttiin.

Punaiset joutuivat lopulta vetäytymään Kotkan seudulle. Tässä kohdin Koskelon vaiheet ovat epäselviä, mutta lopulta hän päätyi Yhdysvaltoihin, Oregoniin. Sinne entinen punapäällikkö perusti osavaltion ensimmäisen yleisen saunan ja liiketoiminta osoittautui menestykseksi.

Jari Kupila: Kun mitalitoivot ampuivat toisiaan. 378 sivua. Minerva Kustannus Oy.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)