Kuluttajat säästävät yhä pahan päivän varalle

Keskimääräisen kuluttajan rahatilanne on nyt jopa poikkeuksellisen vahva, ekonomisti arvioi.
Mies laittoi rahaa säästöpossuun. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Mies laittoi rahaa säästöpossuun. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Korkojen lasku ei ole vielä kunnolla purkautunut kulutukseksi tai investoinneiksi, vaan on kanavoitunut talletustileille huomista odottamaan, sanoo Hypon pääekonomisti Juho Keskinen Suomen Pankin tuoreista asuntolainatilastoista.

– Talletuskanta kasvoi kesäkuussa kaikkien aikojen suurimmaksi. Tilille tai omaan kotiin osoitettu säästö toimii puskurina ja mahdollisena lisävakuutena seuraavaa asuntokauppaa varten, mutta asuntokaupan kasvu näkyy toistaiseksi vain varovaisena kasvuna Suomen asuntolainakannassa, Keskinen kuvailee.

Tavallisia asuntolainoja nostettiin heinäkuussa 1,15 miljardilla eurolla ja sijoitusasuntolainoja 119 miljoonalla eurolla. Asuntolainakanta laski 0,1 prosenttia vuoden takaisesta.

Asuntolainakannan keskikorko oli 2,91 prosenttia ja uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko 2,74 prosenttia.

– Taaksepäin katsottuna suomalaiset kotitaloudet ovat selvinneet korkojen nousun ja inflaation värittämistä vuosista hyvin. Velka-asteet ovat laskeneet, mikä kertoo myös pankkien luottopolitiikan kestävyydestä. Omistusasujien maksukyky on säilynyt, eivätkä omistusasuntolainat ole kasvattaneet velkataakkaa.

– Talous kääntyy selvempään kasvuun vasta, kun kotitaloudet alkavat jälleen investoida ja kuluttaa. Työttömyyskehitys luo yhä epävarmuutta, vaikka samaan aikaan keskimääräisen kuluttajan oma rahatilanne on jopa poikkeuksellisen vahvalla tolalla, Keskinen arvioi.

Vadim Jermolajev jatkoi liiketoimintaansa Krimillä sen jälkeen, kun Venäjä oli vallannut sen. Ukraina asetti häntä vastaan pakotteita vuonna 2023.
Ukrainan drooni-iskut ovat aiheuttaneet polttoainekriisin.
Ekonomistin mukaan talouden tilannekuva on muutamassa viikossa muuttunut valoisammaksi.
Mainos