Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku oli marraskuussa -12,4, kun se oli lokakuussa -12,6 ja syyskuussa -11,5. Vuotta aiemmin marraskuussa luottamusindikaattori sai arvon -16,9. Indikaattorin pitkän ajan keskiarvo on -2,4.
Marraskuussa kuluttajien talousluottamus oli vahvinta pääkaupunkiseudulla (-9,9). Heikointa luottamus oli Itä-Suomessa (-15,5). Väestöryhmistä ylemmät toimihenkilöt olivat marraskuussa optimistisimpia (-7,1). Kielteisimmin talouskehitystä arvioivat työttömät (-19,6).
Marraskuussa kuluttajien arvio oman taloutensa nykytilasta ja myös odotukset omasta sekä Suomen yleisestä taloudesta vuoden kuluttua olivat edelleen hyvin heikolla tasolla.
Nykytilan arvio omasta taloudesta rapistui hieman marraskuussa lokakuuhun verrattuna, kun taas odotus siitä parani. Odotus Suomen taloudesta pysyi ennallaan.
Kuluttajista jopa 34 prosenttia arvioi marraskuussa, että heidän oman taloutensa tila on heikompi kuin vuotta aiemmin. Kuluttajista 22 prosenttia piti omaa talouttaan kyselyhetkellä edellisvuotista vahvempana.
Kuluttajista peräti 71 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen taloustilanne on nyt huonompi kuin vuotta aiemmin, ja vain kolme prosenttia näki sen parempana.
Marraskuussa vain 17 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista lähes puolet eli 45 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden heikkenevän. Oman taloutensa kohentumiseen luotti marraskuussa 27 prosenttia kuluttajista ja 19 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa.
Työttömyystilanteesta synkkiä näkymiä
Kuluttajien odotus yleisen työttömyystilanteen kehityksestä Suomessa pysyi marraskuussa ennallaan ja synkällä tasolla. Kuluttajista ainoastaan 11 prosenttia odotti, että työttömyys vähenee seuraavan vuoden aikana, ja peräti 61 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän.
Marraskuussa työlliset kuluttajat kokivat myös omakohtaisen työttömyyden tai lomautuksen uhan säilyneen ennallaan. Uhan arvioitiin olevan hieman suurempi kuin keskimäärin pitkällä ajalla.
Työllisistä neljä prosenttia uskoi uhan vähentyneen omalla kohdallaan ja 22 prosenttia puolestaan arvioi riskin kohonneen. Toisaalta 45 prosenttia työllisistä koki marraskuussa, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi tai lomautetuksi.
Arviot inflaatiosta laskivat hieman
Marraskuussa kuluttajien arviot kyselyhetken inflaatiosta ja hintojen muutoksesta vuoden kuluttua laskivat hieman, mutta olivat yhä korkeita.
Kuluttajat arvioivat marraskuussa, että kuluttajahinnat ovat nousseet 6,8 prosenttia edellisvuoden marraskuusta ja nousevat 4,2 prosenttia seuraavan vuoden aikana.
Kuluttajista 78 prosenttia oli sitä mieltä, että hinnat ovat nousseet vuodessa paljon tai melko paljon. Selvästi harvempi eli 36 prosenttia kuluttajista odotti hintojen nousevan vähintään samaa vauhtia myös tulevina kuukausina.
Lainanotto ei innosta
Marraskuussa ajankohtaa pidettiin edelleen hyvin huonona lainanotolle ja myös säästämiselle. Kuluttajista 11 prosenttia arvioi ajan otolliseksi lainan ottamiselle ja 38 prosenttia piti säästämistä kannattavana.
Samalla aikomuksia lainanottoon oli marraskuussa yhä hieman tavanomaista vähemmän. Kuluttajista 15 prosenttia suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.
Kuluttajien arvio omasta rahatilanteestaan parani marraskuussa aavistuksen keskimääräiselle tasolle. Mahdollisuuksia säästämiseen tulevina kuukausina ennakoitiin olevan hieman vähemmän kuin yleensä. Rahaa oli marraskuussa jäänyt säästöön 56 prosentilla kuluttajista ja 70 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.
Hintavat hankinnat jäissä
Marraskuussa ajankohtaa pidettiin edelleen hyvin epäedullisena kestotavaroiden ostamiselle. Kuluttajista vain kymmenen prosentin mielestä hetki oli otollinen hintaville hankinnoille.
Kuluttajien aikeet käyttää rahaa kestotavaroiden hankintaan seuraavan vuoden aikana jatkuivat marraskuussa erittäin niukkoina.
Ostoaikeissa ei ilmennyt merkittävää muutosta lokakuuhun eikä vuodentakaisiin verrattuna. Marraskuussa vain yhdeksän prosenttia kuluttajista ennakoi lisäävänsä ja melkein puolet eli 45 prosenttia vähentävänsä rahankäyttöään kestokulutukseen seuraavan vuoden aikana.
Auton ostoa vuoden kuluessa suunniteltiin marraskuussa edelleen normaalia vähemmän. Asunnon ostoaikeiden määrä nousi hieman mutta jäi yhä vähän pitkän ajan keskitason alapuolelle. Samaan aikaan kodin peruskorjaamista harkitsi marraskuussa entistäkin harvempi kuluttaja.
Marraskuussa 13 prosenttia kuluttajista aikoi joko varmasti tai mahdollisesti ostaa henkilöauton vuoden sisällä. Asunnon ostoa tai talon rakentamista harkitsi 12 prosenttia kuluttajista. Kuluttajista 14 prosenttia suunnitteli käyttävänsä rahaa kodin peruskorjaamiseen seuraavan vuoden aikana.
Kuluttajien luottamustutkimus tehdään verkkolomakkeella ja puhelinhaastatteluilla. Tutkimuksessa on pääosin valmiit vastausvaihtoehdot. Marraskuussa 2023 kyselyyn osallistui 1 240 henkilöä ja vastausaste oli 56,7 prosenttia.





