Kullan hinta noussut ennätystasolle

Tiistaina kullan hinta nousi 2531 dollariin troy-unssilta.
Kullan hinta on noussut ennätyskorkealle., LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON
Kullan hinta on noussut ennätyskorkealle., LEHTIKUVA / SARI GUSTAFSSON

Kullan hinta on noussut kaikkien aikojen korkeimmalle tasolle.

Länsimaiset sijoittajat ovat rynnänneet sijoittamaan kultaan asemoituessaan odottamaan Yhdysvaltain keskuspankilta koronlaskuja myöhemmin tänä vuonna, mikä on nostanut kullan hinnan ennätyskorkealle, kirjoittaa Financial Times.

Tiistaina kullan hinta nousi 2531 dollariin troy-unssilta. Troy-unssi on noin 31 grammaa kultaa.

Kullan hinta on noussut yli viidenneksen viimeisen vuoden aikana.

Kullan hinta on ollut merkittävässä nousussa vuoden 2022 lopulta lähtien ja sitä ovat tukeneet kehittyvien markkinoiden keskuspankit, jotka ovat halunneet hajauttaa varantojaan pois dollarista, sekä kiinalaisten sijoittajien valtava kysyntä.

FT:n mukaan kesäkuussa alkanutta viimeisintä hinnannousua on vauhdittanut yhdysvaltalaisten ja eurooppalaisten ostajien asemointi alhaisempiin lainakustannuksiin. Alhaisemmat lainakustannukset lisäävät tuotottoman kullan houkuttelevuutta suhteessa esimerkiksi joukkovelkakirjoihin.

Sofia Vikmanin mukaan positiiviset talousuutiset valavat uskoa kotitalouksiin.
Venäjällä ajatellaan perinteisesti, että valta asuu Moskovassa. Siksi rajoitukset voivat osua nyt kipeään paikkaan.
Kuluttajien luottamus koheni kesäkuussa korkeimmalle tasolleen sitten helmikuun 2022.
Mainos