Juristi ja sosiologi Agnessa Haikara on neljännen polven murmanskilainen ja suomalaisten siirtolaisen jälkeläinen. Hän ryhtyi tutkimaan sukunsa historiaa, mutta nykyisin Venäjän hallinto pyrkii tiukasti ohjaamaan Neuvostoliiton ajan historian tulkintaa ja siksi Haikarankin hankkeeseen suhtauduttiin epäillen. Kun työn jatkaminen ja oman turvallisuuden varmistaminen Venäjällä kävi mahdottomaksi, Haikara muutti Suomeen ja jatkoi täällä työtään.
Kuolan niemimaan pohjoisosa ja Muurmannin rannikko pysyivät pääosin asumattomina vuosisatojen ajan, sillä karut olosuhteet eivät houkutelleet venäisiä. 1800-luvun puolivälissä yhdeksi keinoksi väkimäärän lisäämiseksi nousi houkutella suomalaisia ja norjalaisia uudisasukkaita alueelle. Vuonna 1897 pidetyn väestönlaskennan mukaan Muurmannin rannikolla asui jo toista tuhatta suomalaista. Kevään 1918 jälkeen alueelle muutti Suomesta erityisesti punapakolaisia.
Neuvostoliitolle Kuolan niemimaasta tuli 1930-luvun alussa tärkeä raaka-ainevaranto, joka toi resursseja sosialistiseen talouskehitykseen. Barentsinmeren kalavarat, rautatie ja kokeneet paikalliset kalastajat nostivat arktisen alueen tärkeään asemaan.
Poljarnyin suomalainen hallintopiiri perustettiin virallisesti toukokuussa 1930. Hallinto, opetus ja poliittinen toiminta tapahtui suomeksi. Vuonna 1933 piirissä toimi seitsemän suomalaista koulua ja lisäksi käynnistettiin konkreettisia toimia sosiaali- ja kulttuurityön edistämiseksi.
Kuolansuomalaiset perustivat useita menestyviä kolhooseja, kuten Pohjantähti, Taisto ja Tarmo. Suomalaiset hankkivat nautakarjaa ja viljelivät kasvimaita, mutta pääasialliset tulot saatiin kalastuksesta. Esimerkiksi Tarmon kolhoosilla oli kuusi moottori- ja purjevenettä sekä parikymmentä purje- ja moottorijollaa. Lisäksi kolhoosilla oli laajaa maataloustuotantoa.
Vainot alkavat
Kuolansuomalaisten elinolosuhteet olivat vähintään kohtuulliset aina 1930-luvun puoliväliin saakka, jolloin Stalinin aloittamat vainot alkoivat. Poliittiset sortotoimet kiihtyivät, ja siirtolaisia vastaan nostettiin yhä enemmän poliittisluonteisia syytteitä.
Suomalaiset luokiteltiin luokkavihollisiksi, joita pidettiin totaalisen kieroina ja luonteeltaan yhteensopimattomina Neuvostoliiton moraalin ja kommunistisen ideologian kanssa. Vakoilumania vei kaikki puoluejohdon resurssit ja sivuutti tavoitteet alueen taloudellisesta kehittämisestä.
Mielikuva Suomesta ja suomalaisista muuttui radikaalisti. Tiedotusvälineet loivat aktiivisesti mielikuvaa Suomesta puolifasistisena valtiona, joka oli tilaisuuden tullen valmis hyökkäämään Neuvostoliittoa vastaan. Lehdissä julkaistiin tietoja valkosuomalaisten julmuuksista ja suojeluskunnan aiheuttamasta uhkasta raja-alueella asuvia neuvostokansalaisia kohtaan.
Huhut kuumensivat ilmapiiriä Murmanskin alueella ja sanomalehdissä kannustettiin etsimään vihollisia aktiivisesti. Yleinen hysteria sai monet suomalaiset peittelemään alkuperäänsä sekä vaihtamaan nimiään.
Pidätyksen muodolliseksi syyksi riitti pelkästään epäily Neuvostoliiton vastaisen propagandan levittämisestä. Tämän syytteen alle voitiin tuoda lähestulkoon mitä tahansa väitteitä. Erästä suomalaisperäistä miestä syytettiin siitä, että hän puhui järjestelmällisesti kyläläisten kanssa Neuvostoliittoa vastaan. Todellisuudessa mies ei edes asunut kylässä, vaan kauempana perheensä kanssa.
Vakoilusyyte tuli, jos pidätetyn epäiltiin puhuneen vain yhden kerran norjalaisten tai suomalaisten poromiesten kanssa. Varma kuolemantuomio oli edessä, jos syytetty oli syntynyt Suomessa ja hän kävi siellä olevien sukulaistensa kanssa kirjeenvaihtoa.
Perusteellinen tuho
Vainojen edetessä viranomaiset päättivät lakkauttaa kuolansuomalaisten kyläneuvostot, koska niiden katsottiin tukevan vihollisen sabotaasitoimintaa. Samoin kirkot, sanoma- ja aikakauslehdet, kustantamot, kirjapainot ja kulttuurilaitokset näkivät tiensä pään. Edelleen suomalaiset koulut lakkautettiin ja niiden opettajat pidätettiin ja karkotettiin.
Lopullinen isku kuolansuomalaisille yhteisöille tapahtui kesäkuussa 1940, jolloin astui voimaan Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston päätöslauselma, jonka mukaan ulkomaalaiset häädettiin Murmanskin alueelta. Tämä tarkoitti myös suomalaistaustaisten ihmisten siirtämistä muualle Neuvostoliittoon.
Tuhansia ihmisiä lähetettiin Kuolan alueelta junilla muun muassa Arkangeliin pakkotyöleirille ja Karjalaan. Paljon väkeä kuoli jo junassa ruoan ja hoidon puutteen seurauksena. Yleisiä kuolinsyitä olivat lavantauti ja punatauti.
Vankileireille joutuneiden lapset muistelivat myöhemmin olojaan. Leirien lastenkodeissa ohjelmaan kuuluivat sulkeiset, julmat rangaistukset ja muodostelmissa käveleminen jopa käymälään. Kouluttajat loivat vihan ja inhon ilmapiiriä kansanvihollisten lapsia kohtaan, jotka kaiken lisäksi olivat vielä epäilyttäviä suomalaisia.
Agnessa Haikara: Kuka koputtaa ovellesi. Kuolansuomalaisten kohtalo Stalinin vainoissa. Venäjänkielisestä käsikirjoituksesta kääntänyt Pekka Iivari. 201 sivua. Minerva Kustannus Oy.
