Kuinka Suomi voisi hyödyntää Nato-jäsenyyttään?

Suomella on eniten merkitystä Itämeren ja Baltian alueen puolustuksessa, mutta se voisi ottaa johtavaa roolia myös arktisella alueella.
Espanjalaisfregatti Almirante Juan de Borbon ja muita Naton nopean toiminnan joukon alusosaston laivoja Hernesaaressa Helsingissä 1. marraskuuta 2021. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Espanjalaisfregatti Almirante Juan de Borbon ja muita Naton nopean toiminnan joukon alusosaston laivoja Hernesaaressa Helsingissä 1. marraskuuta 2021. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ulkopoliittisen instituutin (UPI) vanhempi tutkija Edward Hunter Christie antaa julkaisussaan Suomelle suosituksia siitä, kuinka Suomi voisi hyödyntää liittoumaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Suomen tulisi alusta lähtien pyrkiä olemaan ”mallioppilas” Natossa.  Sen tulisi esimerkiksi sitoutua pitämään puolustusmenot yli 2 prosentin bkt-osuuden tasolla.

– Tämä olisi poliittinen viesti sekä kotimaassa että liittolaisille, että Suomi sitoutuu pitkällä aikavälillä ylläpitämään tasoa, joka on sopusoinnussa Nato-jäsenyyden kanssa.

Christien mukaan Suomen tulisi toimia nopeasti osallistuakseen Naton puolustussuunnitteluprosessin (NDPP) seuraavaan kierrokseen ja täyttää kaikki asiaankuuluvat suorituskykytavoitteet.

Suomen olisi myös alusta lähtien panostettava voimakkaasti Naton nykyisiin sitoumuksiin, erityisesti puolustusinvestointien, kyberpuolustuksen ja resilienssin eli kesto- ja sietokyvyn suhteen.

Christie huomauttaa, että yksittäiset Nato-maat pyrkivät yleensä ottamaan johtavan roolin tietyissä erityisaiheissa. Suomelle tällaisia voisivat olla arktinen alue (Naton pohjoinen alue) ja resilienssi.

Suomen tulisi myös merkittävästi tukea pelote- ja puolustusvalmiutta Itämeren alueella, Baltian maissa sekä muiden itäisten jäsenmaiden alueella.

– Tällä alueella Suomen panoksella on eniten merkitystä ja sitä odotetaan eniten.

Venäjä voi yrittää kiristää muita Nato-maita siten, että Yhdysvallat pakottaisi liittolaisensa neuvottelemaan ja antamaan periksi.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan puolustusmenoinvestointien pitää muuttua konkretiaksi.
Pete Hegseth yritti alkukesästä niistää Euroopan-joukoista ankarasti. Donald Trump ja ulkoministeri Marco Rubio tyrmäsivät sen, kertoo Wall Street Journal.
Mainos