Voimalinjoja Espoossa 17. joulukuuta 2022. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Kuinka lähellä sähköpula on? Näin asiantuntija arvioi

Energiaviraston ekonomistin mukaan Suomessa ei ole vielä oltu lähelläkään pulaa. Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Energiaviraston ekonomistin Juha Teirilän mukaan Suomessa ei vielä ole oltu lähelläkään sähköpulaa tai siitä johtuvia sähkökatkoksia.

– Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti, erityisesti kun pakkaset menevät alle noin 15 (pakkas)asteen ja CHP-tuotanto (yhdistetty lämmön- ja sähköntuotanto) alkaa olla maksimissa, Teirilä kirjoittaa Twitterissä.

– Toistaiseksi sääolot eivät ole vielä olleet kovin hankalat, mutta sellaisiakin on varmaankin talven mittaan vielä tulossa.

Teirilä käy Twitterissä julkaisemassaan tviittiketjussa läpi Suomen sähköntuotannon ja -kulutuksen tilannetta sekä sitä, kuinka lähellä sähköpulaa ollaan oltu. Hänen mukaansa sähköpulasta ollaan oltu tuhansien megawattituntien päässä, ja sähköntuotanto ja ulkomaisen tuontisähkön määrä on jatkuvasti ollut kulutusta suurempaa.

– Kun tilanne alkaa kiristyä, ennen kuin varsinainen sähköpula syntyy, tapahtuu paljon asioita. Lopulta myös säätömarkkinan ylössäätötarjoukset käytetään loppuun, Teirilä kertoo.

Artikkelia muokattu 20. joulukuuta 2022 kello 13.01: Korjattu Juha Teirilän titteli oikeaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)