Yhdysvaltalaissotilaita harjoittelemassa Suomessa marraskuussa 2024. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

”Kuin avaruudessa sotisi” – amerikkalaislehti seurasi sotaharjoitusta Suomessa

The New York Times kiinnittää huomiota Suomen asevelvollisuuteen ja USA-yhteistyöhön.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaikka Yhdysvaltojen Venäjä-politiikka on herättänyt epävarmuutta maan liittolaisissa viime aikoina, eivät presidentti Donald Trumpin lausunnot ole vaikuttaneet sotilaalliseen yhteistyöhön Nato-kumppani Suomen ja Yhdysvaltojen välillä. Näin toteaa yhteisiä sotaharjoituksia Lapissa helmikuussa seurannut The New York Times.

Maailman sotilasmahdit harjoittelevat nyt arktista sodankäyntiä, lehti kertoo. Arktisen alueen strateginen merkitys on ymmärretty täysin vasta äskettäin, sanoo harjoituksia seurannut kanadalaiskenraali Robert McBride.

The New York Timesin mukaan Yhdysvaltojen uuden hallinnon vaikutus ei näy sotaharjoituksissa. Venäjä on yhä yhteinen uhkakuva, ja lehden mukaan Suomen ja Yhdysvaltojen välit vaikuttavat hyviltä, NYT kirjoittaa, viitaten tasavallan presidentti Alexander Stubbin äskettäisen tapaamiseen Trumpin kanssa. Lehti myös kertoo Suomen olevan yksi harvoista yleisen asevelvollisuuden säilyttäneistä länsimaista.

Yhdysvaltalais- ja suomalaisjoukkojen yhteispeliä harjoituksessa NYT kuvailee hyväksi. Arktinen sodankäynti on kuitenkin erilaista, sotilaat kertovat.

– Se on hieman kuin avaruudessa sotisi. Kukaan ei tule avuksesi, ja ympäristö tappaa sinut, yhdysvaltalaiseversti Christopher Brawley kuvailee.

Suomalaisasiantuntijat kertovat lehdelle Venäjän vetäneen Ukrainan sodan myötä pois suurimman osan joukoistaan Suomen rajan lähettyviltä. Venäjältä arvioidaan kestävän viidestä kymmeneen vuotta rakentaa miesvahvuutensa jälleen uhkaavan suuruiseksi.

Maavoimien operaatiopäällikkö, prikaatikenraali Sami-Antti Takamaa korostaa The New York Timesille sotilasyhteistyön jatkuvuutta, eikä murehdi Trumpin Venäjä-puheita.

– Se ei huolestuta minua ollenkaan. Yhdysvaltalainen maahanlaskudivisioona saapui juuri tänne Alaskasta. Sillä on minulle merkitystä, kenraali kommentoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

itsenäisyyspäivä

”Eläköön rakas Suomi”

Petteri Orpon mukaan itsenäisyys tuntuu haasteiden keskellä kaikkein näkyvimmältä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)