Radio Rockin studiossa käytiin huhtikuussa 2014 tunteikasta sananvaihtoa Natosta:
– Kristi Raik, olet kansalaisuudeltasi virolainen. Kuinka tyytyväinen olet, että saat olla Nato-maan kansalainen juuri nyt?
– Antaahan se turvaa, ei sitä voi kieltää. En näe, että siitä olisi yhtään mitään hyötyä, että ei kuuluttaisi Natoon – päinvastoin. En näe myöskään, että Suomelle olisi siitä mitään hyötyä, että pysytään Naton ulkopuolella.
Ulkopoliittisessa instituutissa tuolloin työskennelleen tutkijan ääni oli rauhallinen, mutta määrätietoinen. Viittaus Suomen Nato-jäsenyyteen sai studiossa istuvat juontajat sitä vastoin kiihtymään:
– Tätä minä olen sanonut! Tätä minä olen sanonut!
– Jumankauta. Tämähän on paksua! Siis sä tutkijana sanot, että meidän kannattaisi liittyä Natoon?
Ja sitten:
– Mitä jos he eivät tulekaan, kun hätä on suurin?
– Kyllä se ovi nyt on kiinni, vai mitä?
Toukokuussa 2023 istumme Kristi Raikin kanssa Espoon kulttuurikeskuksen tiloissa ja tuijotamme kyseistä Radio Rockin studiotallennetta kännykän näytöltä. Raik ei ole katsonut sitä aiemmin, mutta muistelee naurahtaen sen saaneen paljon huomiota, vaikka ”en edes paljon mitään sanonut Natosta”.
– Olihan se tilanne (studiossa) aika hämmentävä.
No, ajat ovat muuttuneet, hän toteaa. Raikin mukaan koko Nato-keskustelu oli radiolähetyksessä sivujuonne, mutta sen saama huomio osoitti, miten hankala aihe Nato vielä tuolloin oli. Saati että tutkija olisi voinut ottaa siihen näin kantaa.
– Minusta tällainen on aika erikoista. Jos tutkijana osallistuu ajankohtaiseen keskusteluun ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, niin pakkohan siinä on jollain tavoin ottaa kantaa. Muutenhan sitä ei voi sanoa oikein mistään mitään.
Nykyisin Tallinnassa ja Espoossa asuvasta Kristi Raikista on tullut kysytty ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkija. Väitöskirjansa hän teki aikanaan EU:n itälaajentumisesta, mutta sittemmin hän on keskittynyt etenkin Ukrainaan, Venäjään ja Euroopan turvallisuuteen. Uskottavuutta tuo se, miten hän on analysoinut kauaskantoisesti Venäjän kehitystä ja puhunut myös suoraan sen uhasta naapurimaita kohtaan.
Kuka tämä suorapuheinen, mutta vaatimattoman oloinen tutkija oikein on?
Harkitsi muusikon uraa
Kotona Tallinnan Õismäen lähiössä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa oli piano. Äiti oli pianonsoiton opettaja. Isä taas johti puhallinorkesteria, opetti musiikin teoriaa ja sävelsi. Raik oli perheen ainoa lapsi ja kuusivuotias aloittaessaan pianotunnit.
Jos Kristi Raik ei olisi sittemmin suuntautunut tutkijan uralle, hän saattaisi istua pianotuolin ääressä useita tunteja päivässä.
– Sitä (muusikon) uraa harkitsin ihan vakavissani.
Raik oli pienestä tytöstä saakka paitsi soittanut, myös lukenut mielellään. Koulussa lempiaineita olivat kielet. Raik oli 15-vuotias, kun hän muutti vanhempiensa kanssa Suomeen. Äidille oli tarjottu pianonsoiton opettajan töitä Kankaanpään musiikkiopistosta. Perhe asettui siis Satakuntaan, reilun 12 000 asukkaan pieneen suomalaiskaupunkiin.
– Siihen aikaan oli tosi ihmeellistä lähteä näin töihin ulkomaille. Me olimme ensimmäisten joukossa. Eihän tällaista olisi voitu Neuvostoaikana kuvitellakaan.
Raik aloitti opintonsa Kankaanpään lukiossa samaan aikaan kun Neuvostoliitto oli hajoamassa. Elettiin nuoren tytön silmissä jännittäviä aikoja. Maailma muuttui. Kaikki avautui.
– Siitä syttyi kiinnostukseni kansainväliseen politiikkaan.
Raikin perheen piti olla ensin vain vuosi Suomessa, mutta oleskelu venyi vuosi vuodelta. Päästyään ylioppilaaksi Raik aloitti opinnot Turun yliopistossa. Vuonna 2004 hän väitteli valtiotieteiden tohtoriksi.
”En erityisesti tykkää olla julkisuudessa”
Näin jälkikäteen Raik puntaroi olleen varmasti hyvä, ettei hänestä tullut muusikkoa vaan tutkija. Jos hän olisi jatkanut pianonsoittoa ammatikseen, edessä olisi ollut todennäköisesti opettajan ura.
– Ja itse en ole kokenut kutsumusta opettajan työhön. En olisi siinä varmastikaan hyvä.
Tarkkailijaluonne. Näin Raik analysoi itse itseään.
– Seuraan asioita mielelläni. Pohdin ja jäsentelen. Tykkään myös kirjoittaa.
Sitä Raik ei ensin osannut kuvitella, miten paljon tutkijan työ tuo mukanaan julkisuudessa oloa.
– En voi sanoa, että erityisesti tykkään olla julkisuudessa. Olen myös pitänyt hyvin tarkan rajan siinä, että olen julkisuudessa vain asiantuntijana enkä hae mitään muuta henkilöön liittyvää julkisuutta.
Kun sovimme tästä henkilöhaastattelusta, Raik asetti myös selkeät rajat ja sanoi, ettei halua tuoda perhettään julkisuuteen. Yhteinen harrastus on kuitenkin purjehtiminen kesäisin Itämerellä. Veneellä on käyty niin Ahvenanmaalla kuin Virossakin. Perheen koirasta Raik puhuu myös mielellään. Kyseessä on espanjan vesikoira, jolla on ikää kolme vuotta. Nimi on Sisu.
Koti on sekä Espoossa että Tallinnassa, josta Raik on edellisenä päivänä tullut juuri laivalla.
– Yleensä olen kolme päivää viikosta siellä (Tallinnassa) ja sitten muuten täällä.
Suomalaisten varovaisuus hämmensi
Kristi Raik uskoo ulko- ja turvallisuuspoliittisen suorapuheisuutensa kumpuavan paljolti virolaistaustastaan. Neuvostoajan kokemusten myötä Virossa on ollut syvä epäluulo Venäjän kehitystä kohtaan. Puheenparsissa ei ole ollut samanlaisia pidäkkeitä tai varovaisuutta, mitä Suomessa.
Suomessa on vältelty viime vuosiin asti puhetta Venäjän sotilaallisesta uhasta. Missä määrin tämä on hämmästyttänyt sinua?
– Se on hämmästyttänyt etenkin Krimin valtauksen jälkeen vuodesta 2014. Kun silloin tulin vahvasti mukaan tähän turvallisuuspoliittiseen keskusteluun, olihan se hämmentävää, miten varovaisia täällä oltiin. Ja tässä on vaaransa. Jos koskaan ei puhuta suoraan Venäjän uhasta, osa ihmisistä alkaa uskoa, ettei sitä ehkä olekaan tai sitä ei tarvitse ottaa niin vakavasti.
Raikin mukaan Suomessa ulko- ja turvallisuuspoliittisten päättäjien ja puolustusvoimien piirissä on oltu varmasti tietoisia Venäjän uhasta ja että siihen pitää varautua. Hän sanoo ymmärtävänsä poliitikkojen ja diplomaattien varovaisuutta puheissaan, mutta hämmästelee, miten Suomessa laajemminkin puhuttiin vielä Krimin valtauksen jälkeen, että ”eihän tämä koske meitä”.
Onko suurvalta-ajattelu Venäjän dna:ssa?
Olet syntyisin Virosta. Mikä on omasta näkökulmastasi keskeisin asia, mitä meidän suomalaisten pitäisi ymmärtää Venäjästä?
– Ulko- ja turvallisuuspolitiikan tekijöiden piirissä arvio Venäjästä on minusta jo pitkään ollut aika yhteneväinen. Vain tapa puhua siitä julkisuudessa, politiikka ja johtopäätökset ovat olleet jossain määrin erilaisia. Mutta peruskäsitys siitä, minkälainen Venäjä on ja miksi se on uhka naapureilleen, on ollut hyvinkin samankaltainen.
Kristi Raik viittaa tässä yhteydessä esimerkiksi edesmenneen presidentti Mauno Koiviston Venäjän idea -kirjaan, joka avaa Venäjän suurvalta-ajattelun taustaa ja maan imperialistisia pyrkimyksiä. Raikia kuunnellessa välittyy tunne siitä, ettei muutosta ole odotettavissa. Ainakaan lähitulevaisuudessa. Hän toteaa, että 1990-luvulla lännessä virinneet toiveet maan demokratisoitumisesta ja etupiiripyrkimysten hylkäämisestä ovat osoittautuneet toiveajatteluksi.
Onko tällainen suurvalta-ajattelu jotenkin Venäjän dna:ssa?
– En halua käyttää sitä käsitettä, mutta naapurimaiden pitää suunnitella oma turvallisuus- ja puolustuspolitiikkansa sen oletuksen varaan, että Venäjä säilyy imperialistisena valtiona ja pitää kiinni etupiiriajattelustaan.
– Toisaalta tutkijana näen kuitenkin sen mahdollisuuden, että Venäjäkin saattaa joskus muuttua. Onhan meillä Euroopassa entisiä imperiumeja. Se, mikä tämän muutoksen voisi käynnistää (Raik pitää pitkän tauon) olisi suuri sotilaallinen tappio. Jos Venäjä häviäisi selkeästi Ukrainassa, tämä voisi olla sellainen tapahtuma, joka johtaisi tarpeeseen arvioida uudelleen sitä oman valtiollisen ajattelun mallia.
– Tämä tuskin tapahtuisi kuitenkaan nopeasti. On hyvinkin mahdollista, että (Vladimir) Putinia seuraava Venäjän johtaja on vielä samankaltainen, mahdollisesti pahempikin ja jakaa yhä saman maailmankuvan ja ajatuksen Venäjän suurvalta-asemasta.
Länsi hyväksyi etupiiriajattelun
Kristi Raik varoittaa myös ennenaikaisista rauhanneuvotteluista Ukrainassa:
– Jos lähdettäisiin (rauhan)neuvotteluihin tilanteessa, jossa Venäjä edelleen miehittää joitain osia Ukrainasta, siitä ei mitään kestävää rauhaa voi syntyä. Se voisi ehkä rauhoittaa tilanteen vähäksi aikaa, mutta palvelisi lähinnä Venäjän etua. Jos taistelut taukoaisivat, Venäjällä olisi aikaa hengähtää ja kerätä uusia voimia.
Raik uskoo, että Venäjä pyrkii pitkittämään sotaa Ukrainassa niin pitkään kuin suinkin, koska sille ei ole tarjolla sieltä selkeää voittoa ja Putinille tappion myöntäminen olisi ”poliittisesti hengenvaarallista”.
Tutkijan mukaan Ukraina tarvitsee Naton Vilnan-huippukokouksesta länneltä selkeän viestin maan tulevasta Nato-jäsenyydestä sekä poliittisen ja sotilaallisen tuen jatkumisesta.
– Lännen virhe on ollut se, että käytännössä on ikään kuin hyväksytty Venäjän oikeus etupiiriin, minkä takia aikaisemmin ei ole haluttu puhua Ukrainan Nato-jäsenyydestä tai EU-jäsenyydestä, koska tätä on pidetty liian provosoivana Venäjän suuntaan.
Kristi Raik
– Työskentelee Viron kansainvälisen puolustustutkimuskeskuksen ICDS:n varajohtajana Tallinnassa. Työskennellyt aiemmin myös muun muassa Suomen Ulkopoliittisessa instituutissa.
– Syntynyt vuonna 1975 Tallinnassa. Muutti vanhempiensa kanssa vuonna 1990 Suomeen.
– Koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Väitellyt Turun yliopistosta 2004.
– Asuu sekä Tallinnassa että perheensä kanssa Espoossa.
– Harrastaa purjehdusta sekä koiran kanssa ulkoilua.
Tämä Kristi Raikin henkilöhaastattelu on julkaistu myös 7.7.2023 ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä.