Kun Vladimir Putin aloitti helmikuussa 2022 täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan, harva osasi ranskalaisten huippututkijoiden François Heisbourgin ja Bruno Tertrais’n mukaan ennustaa, että yli neljä vuotta myöhemmin sota jatkuisi yhä. He esittävät arvionsa Ranskan strategisen tutkimuksen keskuksen (Fondation pour la recherche stratégique) julkaisemassa laajassa artikkelissa.
Jo täysimittainen hyökkäys itsessään oli monelle yllätys, kuten myös Venäjän asevoimien kyvyttömyys strategiseen läpimurtoon. Ukrainan vastarinta ja sopeutumiskyky osoittautuivat paljon odotuksia vahvemmiksi, samoin lännen pitkäjänteinen tuki puolustustaistelua käyvälle maalle. Pohjois-Korean tuntuvaa panostakaan ei silloin osattu nähdä.
Euroopan on heidän mukaansa syytä viime vuosien opetusten pohjalta ymmärtää, että Kreml yhtäältä toteuttaa Putinin julkisesti esittämää visiota, mutta toisaalta valehtelee konkreettisista aikeistaan. Ennen hyökkäyssodan aloittamista Putin oli selvästi ilmaissut katsovansa, että Venäjällä on historiallinen oikeus hallita Ukrainaa. Samaan aikaan hän oli kuitenkin lähes loppuun saakka kiistänyt hyökkäysvalmistelut. Kuten toisen maailmansodan aattona, myös nyt useat läntiset johtajat halusivat luottaa sokeasti Kremlin diktaattoriin ja uskoa, että hyökkäystä ei koskaan tulisi.
Toistaiseksi on myös heidän mukaansa ilmeistä, että kun Venäjän vallanpitäjät harkitsevat avoimia sotilaallisia voimatoimia, he tekevät eron Naton jäsenvaltioiden ja muiden maiden välillä. Se, mikä lopulta täyttää Naton peruskirjan artikla 5:n ”aseellisen hyökkäyksen” tunnusmerkit, on Heisbourgin ja Tertrais’n mukaan kuitenkin viime kädessä poliittinen kysymys. Venäläisten ohjusten lyhytaikainen tunkeutuminen Puolan ilmatilaan joulukuussa 2023 tai Viron ja Latvian ilmatilaan kohdistuneet loukkaukset syys-lokakuussa 2025 eivät riittäneet aktivoimaan kollektiivisen puolustuksen artiklaa.
– Tämä tarjoaa Moskovalle mahdollisuuden testata, mitkä liittokunnan määrittelemät ”aseellisen hyökkäyksen” rajat tarkasti ottaen ovat, he toteavat.
Kremlin maalailut ”uudesta eurooppalaisesta turvallisuusjärjestyksestä” eivät ole heidän mielestään millään tavoin uskottavia tai varsinkaan ajankohtaisia. Venäjä muodostaa strategisen uhan Euroopalle ja sellaisena myös pysyy.
– Moskova on pyrkinyt vuodesta 1945 erittäin johdonmukaisesti hallitsemaan lähialueitaan. Sen halukkuus varmistaa tietty veto-oikeus naapureidensa strategisiin valintoihin ulottuu 1950-luvulta vuonna 2021 laadittuihin sopimusluonnoksiin, he painottavat.