Venäjän talous on yhä enemmän epätasapainoinen, ja sitä voidaan hallita sisäpoliittisin keinoin vain rajallisella tavalla, arvioi Venäjää seuraava analyytikko Nick Trickett.
Ukrainan asevoimien komentaja, kenraali Valeri Zaluzhnyi arvioi syksyllä sodan edenneen ensimmäisen maailmansodan pattitilannetta muistuttavaan vaiheeseen. Hänen mukaansa jumiutunut asetelma tuskin murtuu ilman massiivista teknologista harppausta, eikä läpimurtoja todennäköisesti tule syntymään.
– Sodan pitkittymisen myöntäminen asettaa Moskovan byrokraatit outoon tilanteeseen. Heidän tehtävänään on pitää Venäjän sotakoneisto pystyssä. Venäjän talouden hidas siirtyminen sotatalouteen ja pakotteiden kumulatiiviset vaikutukset ovat tuhonneet makrotaloudellisen vakauden perustan, johon poliittiset päättäjät ovat pitkään tukeutuneet, Trickett toteaa Riddle Russia -sivuston julkaisemassa analyysissa.
Venäjän puolustusmenot vastasivat tänä vuonna noin 3,9 prosenttia sen BKT:sta. Niiden ennustetaan nousevan kuuteen prosenttiin ensi vuonna.
Trickett muistuttaa, että heikentynyt rupla johtaa nopeasti korkeampaan inflaatioon. Poliittisia päättäjiä painaa myös tarve hillitä inflaatiota ennen ensi maaliskuussa pidettäviä presidentinvaaleja. Vuotuinen inflaatio on nyt 6–7 prosenttia. Venäjän keskuspankki jatkoi lokakuun lopussa jyrkkää rahapolitiikan kiristämistä ja nosti ohjauskorkoaan 13 prosentista 15 prosenttiin.
Hänen mukaansa nousevat palkat ja viitteet vahvasta kasvusta – ministeriön ennusteet osoittavat BKT:n kasvun olevan vähintään kolme prosenttia vuonna 2023 – antavat kuvan talouden terveydestä ja vakaudesta.
– Tästä huolimatta Moskovan ja Kiovan valmistautuessa pitkään sotaan Venäjän talous on yhä enemmän epätasapainoinen, ja sitä voidaan hallita sisäpoliittisin keinoin vain rajallisella tavalla. Tarkkailijoiden ei pitäisi pitää Venäjän laajentunutta kykyä toimittaa rintamalle ampumatarvikkeita, kalustoa ja joukkoja staattisena, ikuisena etuna ilman kustannusten nousua.
Teollisuustuotanto hidastuu
Huhtikuusta lähtien Venäjän teollisuustuotanto ei ole juurikaan kasvanut kausitasoitettujen lukujen kautta tarkasteltuna, ja se on jopa hieman laskenut syys-lokakuussa.
– Tämä ei tarkoita sitä, että lisälaajennuksiin ei olisi kapasiteettia, vaan pikemminkin sitä, että puolustusmenojen kasvun aiheuttamat alkuperäiset laajennukset, jotka mahdollistivat olemassa olevien laitosten täydellisen hyödyntämisen, ovat suurelta osin ohi, Nick Trickett kirjoittaa.
Työstökoneiden ja niihin liittyvien komponenttien myymistä ja jakelua venäläisille yrityksille on pyritty rajoittamaan pakotteiden avulla, jotta yritysten kykyä hankkia tuotantopanoksia korkeamman tuotantotason ylläpitämiseksi voitaisiin estää.
– Kaikenlainen tuotannon laajentaminen vaatii ihmisiä. Käytettävissä olevan työvoiman puute on luonut olosuhteet, joissa inflaatio juurtuu rakenteellisesti enemmän talouteen. Hyökkäyksen alkamisen jälkeen käytettävissä olevan ”ylimääräisen” työvoiman määrä on pudonnut noin 1,25 miljoonasta 500 000:een. Työvoimapula painaa nyt yrityksiä, Trickett sanoo.
Työntekijöille on tarjottu valtavia palkankorotuksia valtion yrityksissä, ja sotatuotantotehtaiden avainrooleissa työskentelevät on vapautettu rintamapalvelusta.
– Sotateollisuus vaatii suuria määriä ammattitaitoisia työntekijöitä ja johtajia toimiakseen menestyksekkäästi, mikä lisää rakenteellisesti korkeampaa inflaatiota, Trickett toteaa.
Myös öljymarkkinat ja niihin liittyvät pakotteet ovat kääntyneet Kremliä vastaan.
Helppo osa on ohi
Nick Trickettin mielestä mobilisaation ”helppo” osa on nyt ohi.
– Venäjän päättäjät ovat olleet onnekkaita voidessaan nauttia suuresta vaihtotaseen ylijäämästä, joka tuottaa säästöjä sotamenojen kattamiseksi. Päättäjät ovat myös hyötyneet tarjolla olleista runsaasti käyttämätöntä kapasiteettia omaavista sotatuotantotehtaista, joiden avulla tuotantoa voidaan tarvittaessa kasvattaa. Lisäksi Venäjällä on ollut etu Ukrainaan nähden miesvoimassa, jonka turvin Moskovalla on varaa kärsiä valtavia tappioita kulutussodassa.
– Se, että Venäjän talous on siirtynyt puolittain sotatalouteen, ei tarkoita sitä, että se voisi ylläpitää nykyistä epätasapainoaan pitkään ilman merkittäviä riskejä aiheuttavia muutoksia politiikassa.
Hän katsoo, että monet edellä mainituista eduista rapautuvat, kun niitä yhdessä pitävä talousjärjestelmä on epävakaa ja kohtaa merkittäviä vaikeuksia materiaalin tuotannon laajentamiseksi.