Neuvostoliiton kommunistijohtajat ennen Mihail Gorbatšovia olivat yhä vakuuttuneempia siitä, että länsi on heikko ja romahtaa, kunhan painetta lisätään vielä hiukan enemmän. Näin ajattelee nyt myös Vladimir Putin, arvioi Venäjän diktaattorin entinen avustaja Abbas Galliamov.
Vaikka Venäjän nykyiset voimavarat saattavat mahdollistaa jonkinasteisia taktisia voittoja, strategisen voiton tavoittelu on hänen mukaansa syöksemässä Putinin strategiseen tappioon. Näin siksi, että lännen resurssit ovat lopulta Venäjän voimavaroihin nähden täysin ylivertaiset.
Jos Putin päättäisi sodan strategisesta eskaloinnista esimerkiksi aloittamalla uuden mobilisaation, käyttämällä ydinasetta tai ryhtymällä suoriin toimiin Naton hajottamiseksi, Venäjän resurssit ehtyisivät nopeammin kuin lännen, Putinia vuosina 2008–2010 avustanut Galliamov sanoo.
Putin on hänen mukaansa viime vuosina viehättynyt yhä enemmän ajatuksesta, että läntiset johtajat vaihtuvat, mutta Venäjän diktaattori on ja pysyy. Samaan aikaan diktaattori on kuitenkin unohtanut Galliamovin mielestä pohtia, millainen loppu häntä itseään odottaa, ja tunnustaa, että Venäjän tilanne muistuttaa yhä enemmän Neuvostoliiton luhistumista edeltäneitä vuosia.
Vielä Neuvostoliiton viimeisellä vuosikymmenellä Kremlin silloiset vallanpitäjät riemuitsivat maansa lukuisista ulkopoliittista onnistumisista: kommunistisen Pohjois-Vietnamin katsottiin lyöneen Yhdysvallat, tapahtumat Kambodžassa näyttivät edistäneen Kremlin tavoitteita ja Neuvostoliitto oli vahvistanut sotilaallista läsnäoloaan useissa Afrikan osissa.
Moskova katsoi hyötyneensä myös Etiopian, Nicaraguan, Iranin, Palestiinan ja Itä-Saksan geopoliittisista muutoksista. Kaiken tapahtuneen valossa neuvostojohtajat uskoivat vakaasti siihen, että Neuvostoliiton lopullinen voitto hauraaksi ja rappeutuneeksi mielletystä kapitalistisesta lännestä toteutuisi millä hetkellä hyvänsä.
Lopulta tapahtumat kuitenkin kehittyivät tavalla, jota Putin ei tunnu Galliamovin mukaan muistavan. Saavutetut voitot, jotka olivat toki todellisia, mutta vain taktisia. Niiden hinta osoittautui Neuvostoliitolle liian kalliiksi, eikä rahaa strategiseen askeleeseen enää ollut. Kreml ryhtyi talousuudistuksiin, ja muutamaa vuotta myöhemmin Neuvostoliitto romahti.
Opetus on Galliamovin mielestä yksiselitteisen selvä.
– Kulkiessaan menestyksestä toiseen voi itse asiassa päätyä kuilun reunalle ja sitten – aivan huomaamatta – ottaa vielä yhden askeleen romahdukseen, hän kiteyttää.