Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) arvostelee kovin sanoin SDP:n ehdotusta erillisestä puolustusverosta, jolla kerättäisiin rahaa maanpuolustuksen tarpeisiin.
SDP:n puolustusveroavauksessa on kyse veronkorotuksista, jotka kohdistuisivat arvonlisäveroon, pääomaveroon ja ansiotulojen verotukseen. Puolue kiristäisi pääomatulojen verokantoja prosenttiyksiköllä, arvonlisäveroa puoli prosenttiyksikköä ja yli 90 000 euroa vuodessa ansaitsevien verotusta kahdella prosenttiyksiköllä.
Lisäksi puolue pienentäisi tuloverotuksen indeksikotusta ylimmässä tuloveroportaassa, eli käytännössä kiristäisi verotusta eniten ansaitsevilla.
SDP:n ehdotuksessa veronkorotukset olisivat määräaikaisia. Puolue on laskenut, että viiden vuoden aikana veronkorotuksilla saataisiin kasaan viisi miljardia euroa, eli miljardi euroa vuodessa.
– Sdp:n esittämä ”määräaikainen” 5 miljardin euron puolustusvero on varsinainen verojen pyramidihuijaus. Siinä rokotetaan rankasti kaikkia niitä, jotka nytkin maksavat suurimman osan veroista. Ja onko joku kuullut verosta, joka olisi ”väliaikainen”? Ei. Pysyviä ne aina ovat olleet, Kauma kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Asiantuntijoilta tyrmäys
SDP:n puolustusvero ei herätä innostusta talouden ja turvallisuuspolitiikan asiantuntijoissa.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen sanoi Verkkouutisille, että puolustusvero tarkoittaisi käytännössä veronkiristyksiä, jotka heikentäisivät talouden kasvuedellytyksiä.
Hän suhtautuu epäilleen myös veronkorotusten naamioimiseen puolustusveroksi.
– Ainahan voimme lanseerata jonkin uudentyyppisen veron eri nimityksillä. Käytännössä se kuitenkin tarkoittaa kiristystä, joka on talouden kasvuedellytysten kannalta negatiivinen, Pakarinen sanoi.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen on samaa mieltä siitä, että puolustuksen tarpeiden rahoittaminen erikseen sitä varten luodulla verolla ei ole oikea ratkaisu. Hän kiinnittää huomiota puolustuksen pitkäaikaisiin tarpeisiin. Aikajänne on vuosien sijasta vuosikymmeniä.
– Erilliseen puolustusveroon liittyy juuri tästä syystä riski. Jos veron poliittinen oikeutus sidotaan nykyiseen turvallisuustilanteeseen, mitä tapahtuu rauhallisempina aikoina? Puolustuskyvyn rahoitus ei saa elää turvallisuuspoliittisten suhdanteiden mukana.
Sdp:n esittämä ”määräaikainen” 5 miljardin euron puolustusvero on varsinainen verojen pyramidihuijaus. Siinä rokotetaan rankasti kaikkia niitä, jotka nytkin maksavat suurimman osan veroista. Ja onko joku kuullut verosta, joka olisi ”väliaikainen”? Ei. Pysyviä ne aina ovat olleet.
— Pia Kauma (@PiaKauma) September 2, 2026