Eniten kotitalousvähennystä hyödynnettiin tuttuun tapaan perusparannus- ja kunnostustöihin, joiden osuus kaikista kotitalousvähennyksen kustannuksista oli 77 prosenttia. LEHTIKUVA/EIJA KONTIO

Kotitalousvähennystä hyödyntäneiden verot laskivat keskimäärin tuhat euroa

Vähennystä hyödynsi viime vuonna yli puoli miljoonaa suomalaista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuosi 2022 oli ensimmäinen, jolloin kotitalousvähennystä haki yli puoli miljoonaa henkilöä. Työmatkakuluja vähennettiin puolestaan yli 26 prosenttia edellisvuotta enemmän. Tiedot selviävät Verohallinnon tänään julkaisemista vuoden 2022 tuloverotilastoista.

Verohallinto myönsi kotitalousvähennystä vuonna 2022 kaikkiaan 525 miljoonaa euroa (+24,9 %) 522 000 henkilölle (+10,0 %).

− Vuonna 2022 kotitalousvähennyksen enimmäismäärät nousivat. Lisäksi uutena asiana kotitalousvähennystä pystyi saamaan öljylämmityksestä luopumiseen, ylitarkastaja Petri Manninen Verohallinnosta kertoo tiedotteessa.

Vuonna 2021 kotitalousvähennystä pystyi saamaan aina enintään 2 250 euroa. Sen sijaan vuonna 2022 vähennyksen enimmäismäärään vaikutti se, mihin työhön kotitalousvähennystä haettiin.

Perusparannus- ja kunnostustyössä henkilökohtainen enimmäismäärä säilyi 2 250 eurossa, mutta muissa työlajeissa, eli kotitalous-, hoiva- ja hoitotyössä sekä öljylämmityksestä luopumisessa, maksimi nousi 3 500 euroon.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärän, 3 500 euroa, sai kaikkiaan 10 280 henkilöä, eli kaksi prosenttia kotitalousvähennyksen saajista.

Öljylämmityksestä luopumiseen kotitalousvähennystä haki kaikkiaan 10 000 henkilöä, jotka edustivat noin 7 800 erillistä kotitaloutta. Vähennettävät kustannukset olivat 40 miljoonaa.

Eniten kotitalousvähennystä hyödynnettiin kuitenkin tuttuun tapaan perusparannus- ja kunnostustöihin, joiden osuus kaikista kotitalousvähennyksen kustannuksista oli 77 prosenttia.

Seuraavaksi suosituinta oli kotitaloustyö, jonka kustannusten osuus oli 18 prosenttia. Hoiva- ja hoitotyön kustannusten sekä öljylämmityksestä luopumisen kustannusten osuudet olivat molemmat kolme prosenttia.

Keski-ikäiset vähentävät eniten

Kaikkiaan vanhemmat ikäluokat hyödyntävät kotitalousvähennystä muita useammin. Kaikissa ikäryhmissä kunnossapito- ja perusparannustyö sekä kotitaloustyö ovat suosituimmat työmuodot.

− Yli 70-vuotiailla myös hoiva- ja hoitotyö näkyy jonkin verran. Muissa ikäryhmissä hoiva- ja hoitotyöllä on vain hyvin vähäinen merkitys, ylitarkastaja Matti Luokkanen Verohallinnosta toteaa.

Vähennyksen keskiarvot ovat suurimmat 40–49- sekä 50–59-vuotiailla, molemmilla lähes 1 100 euroa.

Keskimääräisissä kotitalousvähennyksissä on eroja eri tuloluokkien välillä. Yli 200 000 euroa tienanneiden kotitalousvähennyksen keskiarvo oli 1 775 euroa ja alle 20 000 euroa tienanneiden 857 euroa.

Etätyön väheneminen ja vähennettävän määrän nosto kasvattivat matkakuluvähennystä neljänneksellä

Viime vuonna matkakuluvähennykset nousivat 26,5 prosenttia lähes 1,9 miljardiin euroon. Tätä selittää Verohallinnon mukaan se, että sekä työmatkakulujen enimmäismäärä että oman auton käytöstä saatu vähennys nousivat.

Myös työmatkakuluja vähentäneiden henkilöiden lukumäärä nousi (+6,1 %), mikä kertoo ennen kaikkea hyvästä työllisyysvuodesta.

− Osasyy lienee myös etätyön hienoinen lasku koronavuosista 2020 ja 2021, mikä näkyy lisäksi työhuonevähennystä hakeneiden lukumäärän pienenemisenä 3,4 prosentilla, Luokkanen arvioi.

Euromääräisesti merkittävimmät vähennykset vuonna 2022 olivat veroista tehtävä työtulovähennys (yht. 4,2 mrd) sekä tuloista vähennettävät eläketulovähennys (yht. 11,6 mrd) ja pakolliset eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut (yht. 8,8 mrd). Nämä kaikki ovat Verohallinnon viran puolesta tekemiä vähennyksiä, eli asiakkaan ei tarvitse itse hakea niitä.

Erikseen haettavista vähennyksistä suosituimpia olivat työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ja työttömyyskassamaksut, työmatkakulut, kotitalousvähennys sekä työhuonevähennys.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)