Israelin ilmavoimat on jatkanut ilmaiskujaan Iranissa sijaitsevia kohteita vastaan.
Iran laukaisi viime yön aikana uuden ballististen ohjusten aallon, joista osa läpäisi Israelin ohjuspuolustusjärjestelmän. Israelissa kuolleita on ainakin 24 ja Iranissa 224 viime perjantaina alkaneiden sotatoimien jälkeen.
Israelin asevoimien tiedottajan, prikaatikenraali Effie Defrinin mukaan Israel on saanut ilmatilan täysin hallintaan Iranin pääkaupunki Teheranin yllä.
– Olemme tuhonneet kolmasosan Iranin hallinnon maasta maahan -ohjuskalustosta, Defrin totesi BBC:n mukaan.
Hän viittasi ballistisiin ohjuksiin ja risteilyohjuksiin. Iranin ilmatorjuntakalusto on tuhottu aiemmissa iskuissa lähes kokonaan.

Israelin ilmavoimat tuhosi viime yön aikana 20 ohjusjärjestelmää vain joitakin minuutteja ennen niiden laukaisua. Yhteensä näitä asejärjestelmiä on tuhottu yli 120 kappaletta. Viime yön aikana 50 hävittäjää hyökkäsi Isfahanissa sijaitsevia ohjusvarastoja ja komentopisteitä vastaan.
Osa iranilaisohjuksista on läpäissyt viime päivien aikana Israelin torjuntajärjestelmät. Tärkeä Bazanin öljynjalostamo Haifassa kärsi vaurioita ballististen ohjusten iskeydyttyä laitoksen alueelle.
Sosiaalisessa mediassa julkaistulla videolla näkyy, kuinka läheltä laukaistut torjuntaohjukset kohosivat pilvien halki.
Niistä huolimatta ainakin kaksi ballistista iskeytyi kovalla vauhdilla öljynjalostamoon. Se jouduttiin sulkemaan osittain putkien vaurioitumisen vuoksi.
Alueen asukkaat ovat Times of Israel -lehden mukaan vaatineet jo vuosikausia Bazanin laitoksen siirtämistä saasteiden ja riskien vuoksi. Maan hallitus oli luvannut siirtää sen uuteen paikkaan vuoteen 2030 mennessä. Osa suurista öljyvarastoista piti purkaa loppuvuodesta.
Footage showing interceptors departing right before two, possibly three impacts by Iranian ballistic missiles at the Haifa Oil Refinery in Northern Israel. pic.twitter.com/WLVbsBmHmK
— OSINTdefender (@sentdefender) June 16, 2025