Kolea sää jatkuu, mutta auringolta kannattaa jo suojautua

Loppuviikosta lämpenee jo hieman.
Raekuuro yllätti Helsingin keskustassa tiistaina. / HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA
Raekuuro yllätti Helsingin keskustassa tiistaina. / HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Maan eteläosaa tiistaina kastellut sadealue väistyy nyt vähitellen kaakkoon. Sää on keskiviikkona edelleen koleaa, mutta enimmäkseen poutaista. Lämpötilat jäävät keskiviikkoa koko maassa alle kymmeneen asteeseen. Öisin isossa osassa maata on vielä pakkasta. Keskiviikkona aurinko voi näyttäytyä etelä- ja keskiosissa maata, mutta pohjoisessa on pilvisempää.

Alkuviikolla lämpötila on jäänyt päivisin suuressa osassa maata 5 asteen vaiheille. Lounaassa pilvipeitteen rakoillessa voidaan päästä paikoin lähemmäs 10 asteen lukemia, kun taas Lapissa jäädään lähelle nollaa.

Maan keski- ja pohjoisosassa sekä paikoin etelän selkeillä alueilla lämpötila käy öisin nollan alapuolella, minkä jäljiltä tienpinnat voivat olla aikaisin aamullakin paikoitellen liukkaita. Loppuviikkoa kohden Suomeen ulottuu korkeapaine. Loppuviikon mittaan päivälämpötilat nousevat hieman noususuunnassa, kertoo Foreca.

Ilmatieteen laitos huomauttaa, että UV-säteilyn määrä ylittää suojautumisrajan jo koko maassa, vaikkei siltä tuntuisi. Eteläisessä Suomessa UV-indeksi nousee yli suojautumisrajan aurinkoisina päivinä huhtikuun puolivälistä syyskuuhun saakka. Pohjois-Suomessa raja ylittyy keskimäärin toukokuusta elokuun alkupäiviin.

Loppuviikolla lämmin ilmamassa väistyy Suomen yltä.
Tukalat olot Budapestin lentokentällä voivat jopa vaarantaa lentoturvallisuutta, sanovat työntekijät.
Ennakointi on asiantuntijan mukaan paras tapa suoja omaisuutta myrskytuhoilta.
Mainos