Verkkouutiset

Kokoomus haluaa parantaa ihmisten mahdollisuuksia säästämiseen ja sijoittamiseen. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kokoomus esittää: Vastasyntyneille 500 euron ensisijoitus valtiolta

Puolueen eduskuntaryhmä haluaa lisätä talousopetusta kouluissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on julkaissut ehdotuksia kansankapitalismin ja suomalaisten talousosaamisen edistämiseksi. Kansanedustaja Ville Valkosen mukaan puolue haluaa parantaa jokaisen suomalaisen mahdollisuuksia säästämiseen, sijoittamiseen ja niillä vaurastumiseen.

Valkosen mukaan kokoomuksen ehdotuksilla parannetaan myös yritysten mahdollisuuksia löytää rahoitusta, mikä tukee osaltaan talouskasvua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Eduskuntaryhmä ehdottaa muun muassa jokaiselle vastasyntyneelle osakesäästötiliä, johon valtio tekee 500 euron alkutalletuksen. Eduskuntaryhmä haluaa myös lisätä suomalaisten talousopetusta kouluissa sekä työeläkeotteiden yhteyteen tietopaketin säästämisestä ja sijoittamisesta.

Lisäksi eduskuntaryhmä haluaa vahvistaa Helsingin pörssin elinvoimaa ja uudistaa joukkorahoitussääntelyä.

– Suomessa puhutaan liian vähän ihmisten mahdollisuuksista ja oikeudesta vaurastua. Kokoomus rakentaa Suomea, jossa talous kasvaa, yritykset menestyvät, työtä riittää ja jokainen voi parantaa omaa taloudellista tilannettaan säästämällä ja sijoittamalla.

– Suomi tarvitsee lisää kansankapitalismia ja suomalaiset vahvempaa talousosaamista. Jokaiselle vastasyntyneelle tarvitaan pieni pesämuna ja vanhemmille tietopaketti säästämisestä ja sijoittamisesta – se jos joku lisäisi mahdollisuuksien tasa-arvoa, Valkonen sanoo tiedotteessa.

Valkonen muistuttaa, että suomalaisten varallisuus keskittyy nykyisin lähinnä asuntoihin. Tilastokeskuksen mukaan pörssiosakkeita omistaa vain 16 prosenttia ja sijoitusrahastoja 27 prosenttia suomalaisista.

Kotitalouksien rahasto- ja osakeomaisuuden arvo oli 8 miljardia euroa. Samaan aikaan kotitalouksien pankkitileillä makaa talletuksia yli 100 miljardin euron.

– Suomalaiset ovat keskimäärin köyhempiä kuin ihmiset muissa Pohjoismaissa. Tanskalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten kotitalouksien keskimääräinen varallisuus on kaksinkertainen suomalaisiin verrattuna.

– Eroa selittää lähes kokonaan suomalaiskotitalouksien vähäinen rahoitusvarallisuus. Ero täytyy kuroa umpeen, Valkonen sanoo.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä haluaa uudistaa osakesäästötiliä, jonka käyttöönotosta päätettiin viime vaalikaudella valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) aloitteesta.

– Osakesäästötili on osoittautunut todella suosituksi piensijoittajien keskuudessa. Valitettavasti emme saaneet vietyä osakesäästötiliä läpi kokoomuksen esittämässä muodossa, mutta ensi vaalikaudella on mahdollisuus korjata sen puutteet.

– Haluamme poistaa tilin maksimisijoitusrajan ja laajentaa sen käyttöalaa esimerkiksi rahasto-osuuksiin, Valkonen sanoo.

Valkonen tyrmää SDP:n talouspoliittisessa ohjelmassa esitetyn pääomatuloveron kiristämisen. Valkosen mielestä tavallisten suomalaisten säästämisen ja sijoittamisen mahdollisuuksia ja kannustimia on kasvatettava, ei vähennettävä.

– Piensijoittajien verotusta ei pidä kiristää missään omaisuuslajissa. Pikemminkin olisi syytä arvioida mahdollisuudet tehdä pienistä pääomatuloista verovapaita, jotta kannustetaan suomalaisia aloittamaan sijoittaminen, Valkonen sanoo.

Kokoomuksen ehdotukset ovat luettavissa puolueen verkkosivuilta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)