Verkkouutiset

Lapsia ja aikuisia ulkoilemassa Kaisaniemen puistossa Helsingissä 12. helmikuuta 2018. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN

Kokoomuksen Kai Mykkänen: Ei eletä lastemme piikkiin

Ryhmäjohtajan mukaan tulee aloittaa talousvastuun aika.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kai Mykkäsen mukaan yhteiskunnan ja ihmisen välinen suhde pitäisi olla kannustava, ei lannistava. Hän viittaa mainosvideollaan tällä sosiaaliturvajärjestelmään ja siihen liittyviin kannustinloukkuihin.

– Lukiolaisena kirjoitin lehteenkin, että sosiaaliturvan pitäisi olla niin kuin trampoliini, joka ponnauttaa ihmisen takaisin jaloilleen eikä hämähäkinseitti, johon juuttuu kiinni, Kai Mykkänen sanoo alla näkyvällä videollaan.

Kai Mykkänen korostaa, että Suomessa jokaiselle pitää taata hyvä koulutus. Sen saavuttamiseksi yhteiskunnassa pitää olla ”trampoliineja”, jotka auttavat ihmisiä silloin, kun heillä on vaikeaa.

– Meissä ihmisissä on paljon intoa, luovuutta ja energiaa silloin kun saamme toteuttaa itseämme ja saamme siitä palautetta. Sen tähden koen, että tällaisen modernin porvarin tehtävänä on työntää pois niitä esteitä, jotka ovat tiellä silloin, kun suomalaiset haluavat toteuttaa itseään.

Mykkänen sanoo, että hänelle vastuu huomisesta on aina ollut ennen kaikkea sitä, ettemme elä lastemme piikkiin ja siten tuo esteitä heidän elämäänsä. Hän viittaa julkisen talouden velkaantumiseen.

Mykkänen kertoo kiinnostuneensa jo koululaisena ympäristövastuun yhdistämisestä markkinatalouteen.

– Minua kummastutti jo silloin, että useimmat ympäristöstä kiinnostuneet nuoret olivat aika huolettomia talousvastuun suhteen. Sitä en ymmärtänyt silloin ja vielä vähemmän nyt.

Hän kertoo miettineensä nuorena myös sitä, kuinka lähellä Suomi todellisuudessa oli maksukyvyttömyyttä 1990-luvun laman aikana.

– Ja miten meidän sukupolvellemme olisi käynyt, jos silloiset päättäjät olisivat suhtautuneet velkaantumiseen huolettomammin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)