Kohenevatko talousnäkymät jopa odotuksia paremmin?

OP Ryhmän pääekonomisti Reijo Heiskanen näkee uusimmissa talouskatsauksissa toivoa.
Ihmisiä kauppakeskus Triplassa Helsingissä. LEHTIKUVA / AADA PETÄJÄ
Ihmisiä kauppakeskus Triplassa Helsingissä. LEHTIKUVA / AADA PETÄJÄ

OP ryhmän pääekonomistin Reijo Heiskasen mukaan Suomen talous näyttäisi uusimpien tietojen mukaan kehittyvän odotuksia paremmin.

– EK:n suhdannebarometrin perusteella talousnäkymät olisivat kohenemassa jopa odotuksia paremmin. Nykytilanteeseen ja odotuksiin perustuvan laskelman perusteella Q2 BKT supistuisi 0,4 % ,mikä merkitsisi yli prosentin kasvua edellisestä kvartaalista, Heiskanen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Hän viittaa Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n suhdannebarometriin, jonka mukaan suhdanneodotusten perusteella taloudessa on näkymässä nykyistä parempia aikoja.

Vaikka talous jatkaa ennusteiden mukaan supistumista, on lasku kuitenkin Heiskasen mukaan pienenemässä merkittävästi.

Sofia Vikmanin mukaan positiiviset talousuutiset valavat uskoa kotitalouksiin.
Venäjällä ajatellaan perinteisesti, että valta asuu Moskovassa. Siksi rajoitukset voivat osua nyt kipeään paikkaan.
Kuluttajien luottamus koheni kesäkuussa korkeimmalle tasolleen sitten helmikuun 2022.
Mainos