KL: Helsingin asuntojen hinnoissa suurin pudotus vuosikymmeniin

Etenkin yksiöiden hinnat laskivat merkittävästi.
Kerrostaloasuntoja Helsingin Pajamäessä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kerrostaloasuntoja Helsingin Pajamäessä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kauppalehti kertoo asuntojen hintojen kääntyneen pääkaupunkiseudulla viime syksynä merkittävään laskuun. Tämä oli täyskäännös alkuvuoteen, jolloin hinnat nousivat vauhdilla.

Alueittain pääkaupunkiseudun sisäiset erot ovat kuitenkin suuret. Joillain alueilla koko vuoden hintakehitys jäi selkeästi plussan puolelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Alkuvuosi oli aivan eri tarina kuin loppuvuosi, tiivistää Tilastokeskuksen yliaktuaari Any Rämö.

Helsingin kerrostaloasuntojen hinnat laskivat viime vuonna tämänhetkisten ennakkotietojen mukaan jopa 0,8 prosenttia. Rämö kertoo, että koko vuoden osalta vastaava lasku on nähty viimeksi vuonna 2001.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Vuosineljännestasolla vastaavanlaista laskua on nähty edellisen kerran finanssikriisissä vuodenvaihteessa 2008–2009, jolloin asuntojen hinnat laskivat pääkaupunkiseudulla kolmen neljänneksen ajan, Rämö kertoo.

Eniten laskua nähtiin yksiöiden hinnoissa. Helsingissä niiden hinnat laskivat koko vuonna 3,6 prosenttia, Espoossa 4,2 prosenttia ja Vantaalla 5,1 prosenttia. Tilastokeskuksen tiedoissa Espoo ja Kauniainen ovat samaa aluetta.

Laskua selittää etenkin asuntosijoittajien ostohalujen väheneminen, mikä lisäsi tarjontaa.

Kevätsiivouksen kanssa ei kannata hätäillä.
Monet vahingot ovat helposti estettävissä.
Asunnon vanhasta ostohinnasta ei aina kannata pitää kiinni.
Mainos