Talouspolitiikan arviointineuvoston puheenjohtaja, professori Niku Määttänen tyrmää Kauppalehdessä SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin puheet veronkevennyksistä.
Määttänen kommentoi Helsingin Sanomissa julkaistua Lindtmanin haastattelua, jossa demarijohtaja kertoi SDP:n olevan valmis miljardisopeutuksiin. Lindtman ei kuitenkaan eritellyt, millaisia sopeutuksia hän toteuttaisi. Samalla hän lupasi, että pieni- ja keskituloisten verotusta kevennettäisiin.
Professori sanoo suhtautuvansa puheisiin veronkevennyksistä skeptisesti, sillä Suomessa keskiluokan maksuosuus veropotista on niin suuri.
– Mielestäni ollaan todella kaukana sellaisesta tilanteesta, että voidaan mistään isoista veronalennuksista keskiluokalle puhua, Määttänen linjaa.
Hän painottaa myös, että erittäin hyvätuloisten kohdalla pitäisi huolehtia siitä, ettei hankalia kannustinloukkuja olisi. Tällaiseksi hän nostaa esimerkiksi veroprogression aiheuttamat korkeat rajaveroasteet. Pienituloisilla ongelmat taas liittyvät tukien aiheuttamiin kannustinongelmiin.
– Keskiluokan veronalennuksista puhuminen särähti vähän korvassa juuri siitä syystä, että kun sellaista puhutaan, niin meillä pitäisi olla aika paljon enemmän pöydällä julkista taloutta muulla tavalla vahvistavia toimia, Määttänen selittää.
Sopeutustoimille ei siis Määttäsen mukaan näy loppua vielä ensi vaalikaudellakaan.
– Sitä pidän valitettavasti hyvin todennäköisenä, hän tiivistää.





