Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un on ylistänyt pohjoiskorealaisia sotilaita, joiden kerrotaan surmanneen itsensä räjäyttämällä kranaattinsa taistellessaan Venäjän rinnalla Ukrainassa, kertoo BBC.
Kim Jong-un puhui asiasta tällä viikolla Pjongjangissa, jossa paljastettiin Ukrainassa kuolleille pohjoiskorealaisille sotilaille omistettu muistomerkki. Pohjois-Korean valtiollisen KCNA-uutistoimiston mukaan tilaisuuteen osallistuivat myös Venäjän puolustusministeri Andrei Belousov ja Venäjän parlamentin puhemies Vjatšeslav Volodin.
Kim Jong-unin mukaan sotilaat, jotka ”epäröimättä valitsivat itsensä räjäyttämisen, itsemurhaiskun, puolustaakseen suurta kunniaa”, olivat sankareita.
– Tämä on armeijamme uskollisuuden korkein määritelmä.
Etelä-Korean arvion mukaan Venäjän tueksi on lähetetty ainakin 15 000 pohjoiskorealaista sotilasta. Arvion mukaan yli 6 000 pohjoiskorealaista on kuollut taisteluissa, mutta Pohjois-Korea ja Venäjä eivät ole vahvistaneet lukuja.
Tiedustelupalvelut ja Pohjois-Koreasta paenneet loikkarit ovat aiemmin kertoneet, että sotilaille on annettu käsky surmata itsensä, jos he ovat vaarassa joutua vangiksi. Pohjois-Koreassa sotilaille opetetaan, että vangiksi jääminen on maanpetos.
Aiemmin tänä vuonna eteläkorealainen MBC-kanava esitti ohjelman, jossa haastateltiin kahta Ukrainassa vangiksi jäänyttä pohjoiskorealaista sotilasta. Toinen heistä sanoi katuvansa sitä, ettei ollut onnistunut tappamaan itseään.
– Kaikki muut räjäyttivät itsensä. Minä epäonnistuin, sotavanki sanoi.
Etelä-Korean kansallinen tiedustelupalvelu kertoi viime vuonna löytäneensä kuolleilta pohjoiskorealaisilta sotilailta muistilappuja, jotka viittaavat samaan käytäntöön.
Kim Jong-un ylisti puheessaan myös taisteluissa kuolleita sotilaita puolueen uskollisiksi taistelijoiksi ja patriooteiksi.
Venäjän ja Pohjois-Korean sotilaallinen yhteistyö on tiivistynyt Venäjän hyökkäyssodan aikana. Kesäkuussa 2024 Venäjän diktaattori Vladimir Putin ja Kim Jong-un allekirjoittivat sopimuksen, jossa maat sitoutuivat auttamaan toisiaan, jos jompaankumpaan kohdistuu hyökkäys.