Lakikirjat Helsingissä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Kiinalaiset työntekijät päätyivät pakkotyöhön Pohjois-Pohjanmaalla

Yhtä miestä syytetään ihmiskaupasta ja kolmea avunannosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aluesyyttäjä on nostanut Oulaisissa asuvaa kiinalaissyntyistä miestä kohtaan syytteen ihmiskaupasta. Kolmea muuta miestä on saanut syytteen avuannosta ihmiskauppaan. Ylen mukaan kaksi heistä on suomalaisia, yksi Kiinan kansalainen. Lisäksi yhteisösakkovaatimus on kohdistettu kolmeen yhtiöön.

Syytteet liittyvät laajaan, vuosien 2017–2023 välisiä tapahtumia käsitelleeseen esitutkinta-kokonaisuuteen, jossa asianomistajia on ollut 14 henkilöä ja rikoksesta epäiltyjä seitsemän.

Osaa epäillyistä ei oltu tavoitettu esitutkinnassa. Yhden epäillyn osalta syyttäjä on tehnyt riittämättömän näytön perusteella päätöksen olla syyttämättä.

Tapauksessa kiinalaisten työntekijöiden epäillään joutuneen Oulaisten, Pyhäjoen ja Merijärven alueella toimivalla kivilouhoksella ja tehtaalla  työperäisen ihmiskaupan uhreiksi eli saatetuiksi työskentelemään pakkotyössä sekä olemaan muissa ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa. Epäillyt ovat kuulusteluissa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

Asiaa käsitellään Oulun käräjäoikeudessa myöhemmin. Haastehakemus tulee julkiseksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeudessa, ellei käräjäoikeus toisin määrää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)