LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / STR

KL: Kiinaa uhkaa väestökato: seuraukset voivat olla odottamattomat

Myös Suomen on kyettävä ottamaan globaalit muutokset huomioon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa on jo pitkään puhuttu pienenevän väestöennusteen mukanaan tuomista ongelmista. Uhkakuvat eivät kuitenkaan koske vain Suomea tai muita kehittyneitä talouksia, kirjoittaa Kauppalehti.

Maailman väkiluku ylitti kahdeksan miljardia viime vuoden marraskuussa, ja globaalisti väestön odotetaan kasvavan vielä muutaman vuosikymmenen ajan. Tämän jälkeen trendin uskotaan olevan laskeva. Käännettä ennustetaan tapahtuvaksi vuonna 2050, jolloin ihmiskunnan jäseniä on noin 8,6 miljardia.

Ennusteet luovat valoa niin kutsutun liikakansoituksen välttämiselle, sillä talouksien kehittyminen vetää syntyvyyden laskuun köyhemmissäkin maissa.

Suomessa käytävä huoltosuhdekeskustelu on kuitenkin vain pienen kaliiberin esimerkki siitä, millaisia haasteita pienenevä väestö tarkoittaa globaalilla tasolla. Eläkeläisiä ja vanhuksia tulee olemaan paljon työikäisiin suhteutettuna, ja mikäli merkittäviä teknologisia harppauksia ei oteta, tulee talouden tuottavuus pienenemään. Julkisen sektorin kasvupaine tulee olemaan jatkuva, ja niin kutsuttu degrowth eli supistuva kasvu tapahtunee luonnollisesti.

Maailman väestön pieneneminen johtaa väistämättä myös kulutuksen, ja sitä kautta globaalin kaupankäynnin pienenemiseen. Geopolitiikan analyytikko Peter Zeihanin mukaan toimitusketjut alkavat rakoilla tulevina vuosikymmeninä, ja seuraukset voivat tuntua kaikkien tuotteiden hinnoissa ja saatavuudessa.

Ennusteiden perusteella on selvää, että maailman valtablokit kilpailevat strategisten talousverkostojen ja omavaraisuuden osalta. Jännite on kouriintuntuva erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen välillä, niin taloudellisesti, poliittisesti kuin sotilaallisestikin, ja Kiinan presidentti Xi Jinping kirittää maataan entistä suorempaan toimintaan.

Kiinan toiminnalla on edellytyksiä keinuttaa myös globaalia vakautta. Maan tähtitieteellinen nousukausi on päättymässä samalla, kun sen väestöennuste on kääntymässä ennennäkemättömään laskuun. Yksipuoluejärjestelmän paine toteuttaa suureelliset tavoitteensa kasvaa. Maa on lisäksi täysin riippuvainen ulkomaankaupasta varsinkin energian osalta. Iskulla toimitusketjuihin olisi vaikutusta koko maailmaan.

2000-luvusta on povattu Kiinan vuosisataa, mutta enenevissä määrin näyttää siltä, että Yhdysvallat vetää jälleen pisimmän korren. Maan koneisto pysyy käynnissä maahanmuuton avulla, ja väestön ennustetaan kasvavan.

Suomen on myös otettava globaalit käänteet huomioon omassa toiminnassaan. Strategiset kumppanit ja toimivat kauppasuhteet ovat pienen maan elinehto.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)