Kiina myöntää maan rahtilaivan vaurioittaneen Balticconnector-kaasuputkea

Kiinan mukaan kaasuputken vauriot aiheutuivat kovasta myrskystä.
Balticconnector-kaasuputken rikkoutumiskohta etelästä kuvattuna., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Balticconnector-kaasuputken rikkoutumiskohta etelästä kuvattuna., LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Kiina on ensimmäistä kertaa myöntänyt, että kiinalaisomisteinen Newnew Polar Bear -rahtilaiva vaurioitti Balticconnector-kaasuputkea viime lokakuussa. Näin kertoo honkongilainen sanomalehti South China Morning Post (SCMP). Asiasta uutisoi Suomessa Yle.

Kiinan mukaan kaasuputkivauriot aiheutuivat kovasta myrskystä.

Hongkongilaislehden tietojen mukaan Kiinan viranomaiset tekivät sisäisen tutkimuksen tapahtumista. Lehden mukaan Kiina on ilmoittanut tutkinnan tuloksista Suomen ja Viron hallituksille.

Lehden mukaan kiinalaisten tuottamaa tutkintaraporttia ei voida kuitenkaan käyttää tosiasiallisena todisteena. Lehti on haastatellut Viron oikeuslaitoksen tiedottajaa Kairi Küngasia. Hänen mukaansa Virolle ei ole toimitettu raporttia, eikä sitä voida ”missään tapauksessa käyttää todisteena Viron rikostutkinnassa”, koska Kiina ei ole kutsunut virolaisia rikostutkijoita suorittamaan tutkintatoimia.

Suomen keskusrikospoliisin tiedottaja Anna Zareff kieltäytyi vahvistamasta hongkongilaislehdelle, onko KRP:lle toimitettu tutkintaraporttia tapauksesta. KRP:n mukaan sillä on edelleen käynnissä oma tutkinta tapauksesta. Keskusrikospoliisi tutkii asiaa törkeänä tuhotyönä.

– Tutkinnan aikana on tehty yhteistyötä Kiinan viranomaisten kanssa, ja muun muassa KRP on esittänyt oikeusapupyynnön Kiinan viranomaisille. Tutkinta on vielä kesken ja lopulliset päätelmät siitä, mikä tämän tapauksen taustalla oli, voidaan tehdä vasta, kun kaikki tarvittavat tutkintatoimenpiteet on saatu päätökseen. Tämä vie vielä jonkin aikaa, Zareff kertoi hongkongilaiselle lehdelle.

Balticconnector otettiin takaisin käyttöön huhtikuussa.

Venäläisyhtiöt tarvitsisivat vuosikymmenen loppuun mennessä yli 20 suurikokoista, jääluokiteltua kuljetusalusta.
Avoimet tekoälymallit ovat vieneet markkinaosuutta tekoälyjäteiltä.
Tekoälykilpailun kuvaillaan muuttuneen yhdessä yössä.
Mainos